Ei tähän nyt keksi mitään kuvaavaa otsikkoa...

Näköjään kerran heinäkuussa ja kerran elokuussa tuli päivitettyä blogia. Ei tässä vaan ehdi. Taloremppa on hissukseen työn alla ja kaksi koiraa totta tosiaan vie kaksinverroin aikaa, joka tuntuu lentävän siivillä, etenkin kesälomien jälkeen.

Pentu kasvaa. Se on jotenkin tosi erilainen kuin Alma, niin pentuna kuin koirana. Rohkea ja reipas pentu, joka ei pienistä hätkähdä (paukkua ei oikeen ole vielä kokeiltu, mutta ei ollut ukkosesta ainakaan millänsäkään). Hihnassa kulkemista ei oikeastaan ole tarvinut edes opettaa, se vaan kulkee. Ehkä se on ottanut mallia Almalta, joka nykyään kulkee tosi hienosti hihnassa. Toista se oli pentuaikana, kun käsi sojossa sai kulkea kylää ympäri vetojuhdan perässä. Tosin Leida on vasta 5kk että pahin on vielä edessä. Pahoja tapoja Leida on oppinut myös Almalta, kuten ihmisiä vasten hyppiminen ja autoja vasten hyppiminen. 

Sen sijaan peruskäytöstavat ja mukana kulkeminen sujuu aivan mallikkaasti. Siinä missä Alma oli pentukoulussa aikanaan ihan hepulissa eikä malttanut häiriöiden keskellä keskittyä mihinkään, Leida keskittyy todella hienosti etenkin nälkäisenä. Melkein mikä tahansa kelpaa (ruoka)palkaksi, Alman kanssa melkein mikään ei kelvannut. Tosin Leidan kanssa olen nyt jättänyt ennen pentukoulua ruuan väliin ja Leida saa ruuan (vaihdellen nappuloita/broilerinsydäntä) käytännössä palkaksi työskentelystä. 

Elokuun puolivälissä meillä oli hulinaviikonloppu, kun Kotkassa oli Kotkan Ruusu -näyttely. Alman kanssa osallistuttiin näyttelyyn ja yllättäin Alma oli ROP. Ryhmäkehissä ei sitten sijoitusta herunut, mutta viis siitä. ROP oli oikeastaan se salainen haave minulla, mutta en ikipäivänä uskonut sitä koskaan Alman kanssa saavuttavani, sen verran haastavaa itselle on ollut opetella näyttelyesittämistä ja toisaalta saada koira yhteistyöhön ja kolmanneksi olla itse jännittämättä kehässä. Uskomatonta, miten kipsiin itse menen kehässä.  

Leidan ja Leidan isän omistaja, Leidan isä Chili ja saman perheen kaksi muuta urosta (toinen pentu) tulivat meille ko. viikonlopuksi ja hulinaa riitti. Aluksi Alma oli vähän närkästynyt, että uroksia pyörii pitkin pihaa, mutta pikkuhiljaa tottui tilanteeseen. Lauantaina meille pärähti kylille tutut poikapennut Väpä & VIlho ja Väpän kasvattaja Aila (ks. Frisian Gem) kooiker Vonnen kanssa. 8 koiraa sinkoili parhaimmillaan pihalla. 

Vieraitten lähdettyä tehtiin koirien kanssa metsälenkki, jonka seurauksena nypittiin yli kymmenen juoksentelevaa punkkia koirista ja kaksi meikäläisestä. Hyi!!

Näyttelypäivä oli aurinkoinen ja sää mitä mahtavin. Leida oli mukana näyttelyalueella "turistina" mikä sujuikin Katariinanpuistossa ulkonäyttelyssä hienosti, pääsi vähän tutustumaan hulinaan. Juuri oli mennyt rokotusten varoaika umpeen. Sen sijaan kaveri & Vilhon veli, joka on pari viikkoa nuorempi, ei päässyt alueelle. Isäntä jäi autoon koiravahdiksi, rispektit hänelle!

Näyttelyssä esitin Leidan isän (ja hösäämiseksi se meni, kun jännitin ihan tuhottomasti), ERI kuitenkin, Alman kisaparina narttukehässä oli sisko-Nella ja sitten PU oli Hollannin muotovalio Frodo. Alma sai hyvät arvostelut kommentilla  "tänään kesäkarvassa" (sitähän tuomari ei tiennyt, että Alman tapauksessa karva on ympärivuotinen...).

Nyt siis on pikkuhiljaa palattu arkeen. Tai ainakin melkein... Almallahan on sitten TAAS valeraskaus. Maitoa pukkaa, jahtaa yökaudet mörköjä tai sitten läähättää sängyn vieressä. Viikko sitten käytiin silmätarkissa ja silmissä todettiin pistemäistä kaihia. Nämä kaikki yhdessä itseasiassa ovat vahvistaneet päätöstäni, että vien Alman nyt syksyllä steriloitavaksi. Sen verran tiheällä aikavälillä on nyt juoksut olleet ja rankka valeraskaus nyt jo kahteen kertaan saman vuoden sisällä on pienelle koiran nupille aika paljon, saatikka sitten meille ihmisille. Almaa ei kuitenkaan jalostukseen tulla käyttämään. Josko treenaaminenkin sitten alkaisi olla tasaisempaa: nyt mennään juoksukierron mukaan; ennen juoksuja innokasta tekemistä, juoksujen jälkeen EVVK vaihe ja näin valeraskausvaiheessa intoa tekemiseen löytyy, mutta keskittymiskykyä ja tarkkuutta sitten taas ei... Toisaalta itse alan jo osata ehkä ennustaa koiran mielentilaa...

Viime viikonloppuna käytiin näyttelyharkoissa ja pentutapaamisessa (isoilla koirilla ryyditettynä) ja huh, että oli vilskettä ja huisketta!! 

Vauhdikas kesäkuu

Kesäkuu on ollut perheessä vauhdikas. Kesää oli suunniteltu jo paljon aiemmin kun edes tiedettiin, että tänä kesänä meille putkahtaa uusi perheenjäsen. Pentu onkin saanut vähän aiottua vauhdikkaamman sosiaalistamisrupeaman tähän heti alkuun. Jos tästä on mitään pääteltävissä, niin pentu sopeutuu mainiosti tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Juhannus vietettiin vesillä. Juhannusaaton pentu vietti rannalla riekkuen, juhannuspäivä sujui suurimmaksi osaksi syöden ja nukkuen (sen verran rankkaa oli uusi kokemus pennulle) ja sunnuntaina taas maistui touhuaminen saarenkallioilla, keltiäiset vain vähän riesasivat.

Lähiseudulle on siunaantunut myös Frisian Gemin ja Sinisuven poikapennut Vilho ja 

Väpä, joiden kanssa pentutreffattiin heti juhannuksen jälkeen. Etenkin Vilhosta Leida löysi kovan painikaverin. Vilho on pari viikkoa Leidaa nuorempi, mutta kooltaan melkeimpä isompi ja innokas painimies ja tykkää näköjään myös köydenvedosta. 

Väpä hiukan karsasti Leidan suorasukaists tapaa ottaa kontaktia, mutta hetken tarkkailun jälkeen myös Väpän kanssa leikit lähtivät sujumaan. 

Sukulaisperheeseen muutti lapinporokoiranpentu Kosti, jota käytiin yhtenä iltana pikaisesti moikkaamassa, Kosti kuukautta nuorempana kuin Leida ei ihan myöskään heti tykännyt Leidan tavasta lähteä riehuntaleikkeihin, mutta pian nämäkin löysivät yhteisen leikin. Kavereita siis ympärillä riittää. Isompia koiria ei hirveästi olla tavattu, Malva on nyt ollut viikonloppuna meillä hoidossa ja tykkää kovasti leikkiä Leidan kanssa ja päin vastoin. Selvästi Leida käyttää pentulisenssiään isompien kanssa, haukku on hyvin erilaista pienten poikien kanssa painiessa ja taas Malvan kanssa leikkiessä. Alma on saanut siis nyt viikonloppuna viettää vähän vapaata, kun kuvioissa on ollut leikkitäti.

Ensi viikolla lähdetään Leidan kanssa vähän tutustumaan lähiympäristöön lenkkeillen: moottoritien ylittävä silta on ohjelmistossa. Hihnassa kulkemista on harjoiteltu aamuisin pienellä kierroksella ja se sujuu jo aika mallikkaasti. Samoin istuminen ja oman nimen tunnistaminen. Alma on innokas treenaamaan yhdessä Leidan kanssa perusjuttujs, lähinnä makupalojen toivossa :) 

Leida 10 vkoa

Sääriähän tältä neidiltä ei puutu...

Alma uskaltautui jopa hakemaan vedestä frisbeetä

Uitettu koira

Väpä

Vilho & Leida

Kosti ja Leida

Riesaa kerrakseen...

Pentu kasvaa korkeutta. Yläkerran rappusissa oleva Alman ruokakuppi ei ole pikkuriiviöltä suojassa, sinne kiivetään vaikka väkisin, heti kun oma kuppi on tyhjennetty tai ihan vaikka ei olisikaan... isojen koirien ruoka on vaan niin paljon parempaa, ilmeisesti. 

Tänään käytiin näytillä eläinlääkärissä, jotta saatiin Bravecto (punkkipulla). Reissu meni hyvin lunkisti, haistoi pöydältä nappulat ja meinasi kiivetä lääkärin pöydälle. Kun ei päässyt otti tirsat sillä aikaa, kun Almaa tutkittiin. 

Eilen Alma siristeli kummallisesti silmiään ja huomasin, että toinen silmä punoittaa pahasti. Aamulla silmä vaikutti olevan kunnossa, mutta koska oltiin joka tapauksessa menossa elkkulääkärille Leidan kanssa, päätin ottaa Almankin mukaan. Alma yllätti myös aloittamalla juoksut 1,5 kk etuajassa. 

Eilen ihmettelin, että mistä on tullut veritiploja lattialle, kunnes tajusin, että Almasta. Tutkin tassut ja mahanaluset, koska peräpää ei minusta näyttänyt mitenkään hirvittävän turvonneelta vielä. Aamuun mennessä nisät olivat jo turvonneet ja peräpääkin alkoi näyttää enemmän juoksuiselta. Kerkisin tietysti jo illan ja yön aikana manata lävitse kaikki kohtutulehdukset ynnä muut, joten tämäkin tsekattiin tänään lääkärissä. Ehkä tämä menee hätävarjelun liioittelun puolelle, mutta ajatus märkäkohdusta ei kyllä kiehdo. 

Alma on nyt siis muutaman viikon liekakuurilla. Muuten on kovinkin reviirisidonnainen, mutta juoksujen aikaan tuppaa karkailemaan. Ajatus seropipennuista ei nyt tähän hätään kiehdo. Taitaa tulla Almalla eteen sterilointi. Päästäisiin molemmat eroon naisten  vaivoista ja riesoista.

Kevättä kohti

Lumi sulaa kohisten ja meillä alkoi juoksut. Karvaa on pudonnut tasaiseen tahtiin koko talven ja Neiti on hyvin lyhytkarvainen. Siellä täällä törröttää pitkiä hapsuja, mutta ei puhettakaan, että olisi samanlainen tuuhea turkki kuin viime talvena. No talvikin on ollut lämmin ja vähäluminen, että eikai se ihme ole.

Voikohan koiranturkista ennustaa tulevan kesän säätä? Povataan pitkää, lämmintä kesää ja hyviä uimakelejä!

Alma täyttää loppuviikosta 2 vuotta. Tuntuu, että se oli pentu ihan äsken. Joko olen kahden vuoden ajan herännyt aamulla säässä kuin säässä lenkille viimeistään klo 7? Ja vaapottanut joka päivä muutenkin lenkillä? Miksei se näy missään tässä kropassa? ? Joku tässä reeniohjelmassa on pahasti pielessä... ;)

Rankkaa mökkeilyä & uusia hajuja

Sain ajatuksen kutsua kaverini lapsineen sukumme mökille yökylään. Suunnitelmissa oli 3xS-leiri: syömistä, saunomista ja seikkailua.

Tietysti reissu aloitettiin syömisellä, koko porukka oli nälkäisiä kuin sudet ja fajitakset sekä herkut teki kauppansa. Saunanlämmitys sujui perinteiseen tapaan: paljon paperia ja savua... Ennen saunaa päätettiin tehdä vielä iltahämärissä Jännä-retki läheiselle metsäautotielle (tuttavallisemmin käyttämään Alma pikku iltalenkillä). Hämärässä kaikki näytti tosi hämärältä ja vähän jännältä. Alma otti jossain kohtaa metsää jonkin hajun ja lähti pontevasti seuraamaan sitä. Onneksi olin varautunut lenkkiin jälkiliinalla ja pysyin jotenkuten koiran perässä. Saalista ei tällä kertaa saatu, koska ihmisväen vilkas mielikuvitus alkoi laukata aika hurjaa vauhtia. Lapset epäilivät nähneensä karhun. Todennäköisempää on, että iltahämärissä liikuskeli supikoira, joka pakeni meidän hunnilamaamme. Sen sijaan näimme pari lepakkoa! Aiheesta riemastuneena 3. luokkalainen kertoi kaverinsa kohdanneen kerran vesikauhuisen lepakon...

Takaisin mökillä Alma haukkui ilmeisesti rabieslepakoita tai sitten kurkia, jotka pitivät elämää kauempana pellolla, mutta melkoista mörköräksytystä oli ilta. Säestys tuli naapurin hirvikoirilta... Selkeästi juoksut ovat saaneet Alman vähän hermoheikoksi räksyksi.

Saunassa löydettiin laumasta desantti. Eliminoimme tunkeilijan välittömästi. Hirvikärpäset ei oo meidän kavereita.

Jossain vaiheessa yötä olemme ilmeisesti nukahtaneet, koska klo 06 aamulla heräsin siihen, että hunnilauma alkoi keräillä varusteitaan. Klo 09 mennessä totesimme, että lauma on varusteissaan, aamupalat syöty ja seikkailu voi jatkua.

Kävimme ensin tarkastamassa edellisillan jäljet, mutta emme löytäneet sen koommin karhua kuin supikoiraakaan. Tässä vaiheessa huomasin unohtaneeni kameran mökille. Päätimme oikaista metsän poikki tielle, se menikin kivasti peffamäkeä melkoisen tiheän kuusikon lävitse lähes pystysuoraa rinnettä, aika jännää kaikkien mielestä... Alma kulki hienosti. Tulin joukkion viimeisenä ja hetkeksikään Alma ei jättänyt minua näkyvistä, tarkkaili, että pääsen turvallisesti könyämään (=vierimään) alaspäin. Samalla se selvästi tarkkaili edempänä kulkevaa laumaamme.

Jatkoimme hieman helppokulkuisempaan maastoon ja löysimme kivan mustikkamättään, jossa nautimme eväitä: Jaffaa, nakkeja ja mustikoita...

Luulin, että tie veisi meidät kylän toiselle puolelle. Periaatteessa olin oikeassa. Meidän ja kylän toisen puolen välissä oli kuitenkin sähköpaimen, jota tietysti indianajoneshenkiset nuorukaiset testasivat ja pikkusen kuulemma pisteli, mutta ei niin paljon, että se olisi heitä pidätellyt. Sitä vaan ihmettelivät, että miten se lehmiä pidättelee?

Alma pääsi tutustumaan uuteen hajuun: sonta ja nautaeläin (lihakarjaa...). Oli erittäin kiinnostunut sonnasta (kuinkas muuten...) ja seisoi hienosti kun huomasi nautalauman laitumella. Päätimme kääntyä takaisin, koska emme arvanneet koiran kanssa lähteä kävelemään lehmälauman lävitse. Saattoi siellä olla muutama sonnikin.

Koska olisi ollut täysin tylsää ja seikkailutonta palata tietä pitkin sinne, mistä tultiin, päätimme oikaista hakkuuaukean ja sänkipellon kautta. Siinä välissä oli vaan heinäpelto/kesanto/mikälie nokkosvitikko, jonka lävitse jouduimme kulkemaan ja hyppäämään muutaman ojan yli. Tosi jännää, etenkin jos laskeutuu rähmälleen nokkospöheikköön.

Päästyämme vihdoin hengissä seikkailultamme mökille, kaikilla oli taas valtava nälkä, joten taas syötiin ja tapettiin hirvikärpäsiä, joita löytyi jokaisen päästä. Alma oli tässä vaiheessa aika tattis, hakeutui varjoon huilimaan. Tasan puoli tuntia se taisi huilata, kunnes oli taas valmis leikkimään. Saman verran taisi kestää junioreilta aikaa palautua, koska vilistivät melkein heti syötyään lähimetsään ison kallion päälle huhuilemaan.

Äidit sen sijaan alkoivat olla vähän raatoja :)

Kiitos Margelle & junioreille huisista seikkailureissusta ja otetaan uudestaan joku kerta!

 Nyt on ihan pakko huilata!

Ja sitten jaksaa taas leikkiä...

Bongaa kaksi marakattia tästä kuvasta!

Puskaissa piileksi pari HepokattiHeikkiä

Juoksut - nimensä veroiset

Täällä ollaan ilakoitu, että juoksut tulee lokakuussa. Vauhti lähtee kiihtymään ja turkki tippuu vauhdissa päältä. Kunnes. Tänä aamuna. Ihan yllättäin ja pyytämättä jäin aamulenkillä tuijottelemaan koiran takapäätä.

Tiedäthän, se tunne kun olet kammennut itsesi väkisin sängystä ylös, tukka seisoo päässä ja järki on pysäkillä, kävelet apaattisena koiran (joka iloisena touhottaa tienposkessa haistellen joka ikisen oravanpapanan) perässä ja jäät tuijottamaan sen hännänalusta. "Onko se aina näyttänyt noin punertavalta? Onko sillä ripuli? Mikä hiisi tuo on...?" Kunnes se järki liikahtaa pysäkiltä ja laskee yhteen karvan irtoamisen tukkoina, lisääntyneen ruokahalun ja oudon peräpään. Vielä ihmetyttää ne punaiset tiplat lattialla lenkin jälkeen. Ei saamari, just eilen pääsin kehumasta naapurin Ridge-Rakastajan isännälle, että ei mitään huolta vielä, ei oo juoksuja mailla halmeilla... No nyt ne sitten on.

Sillä seurauksella, että tänä iltana on ollut aivan tautinen meininki: kenguruhyppyjä eteisessä, vinkuhaukkua ja räyhäystä pihalla olemattomille möröille, pallonjahtausta ja emännänrääkkäystä (tennispalloa ei tuoda luokse vaan tiputetaan portaan alle josta sitä raivokkaasti haukkuen kaivetaan kunnes emännän hermot menee ja peukalo tulee apuun) ja pallo päätyy taas piiloon.

Pöydänkulmalla jäähtymässä ollut huominen ruoka katosi ns. parempiin suihin (oma vika, mitäs jätin, mutta kun melkolailla koko kesä on mennyt ilman isompia ruokavarkauksia!!) ja siinä sivussa neljännespaketti oivariinia. Ratkaisin ylienergisyysongelman ottamalla taas käyttöön vanhan kunnon ruokintamunan, josta riittää hupia niin kauan kuin nappuloita piisaa.

Ja siis kaikki tämä peruslenkityksen päälle, tietysti.

Viimeiset  viikot ovat ilmeisesti menneet vähän varkain, koska olemme olleet etsijäkoira-kurssilla, riittävästi pään vaivaa --> ei hyperaktiivisuus vaivaa.

Toisaalta on tämä ihan hauskaa. Ainakaan ei ole yksikään päivä samanlainen!

Raparallin lokinjahtauksen erikoiskoe

Aina olen kevättä rakastanut. Paras aika vuodesta! Nyt olen hieman tarkastanut näkökantojani ja tullut siihen tulokseen että kyllä, paras aika vuodesta on alkukesä. Ihan suosiolla ohitetaan nyt tämä raparalliaika. Etenkin kun on valkoinen koiran maha. Ja tassut.

Tyypillinen tilanne: tullaan säädetyssä järjestyksessä lenkiltä kotiin, marssitaan suoraan pesuhuoneeseen (=minä raahaan koiraa puoliväkisin perässä), käydään pieni "naisvoimistelu", kuten eräs koiraihminen niin osuvasti asian ilmaisi, saadaan koirasta suurimmat mudat pois, kuivataan koira, päästetään asuintiloihin. JA mitä sitten tapahtuu? Koira juoksee niin paljon kun jaloista pääsee suoraan etuovelle, jonka joku älypää on jättänyt auki (tai vaihtoehtoisesti sulkenut huonosti) ja pinkaisee takaisin pihalle PYÖRIMÄÄN JA KIEPPUMAAN MUDASSA. Ja sitten palataankin tämän kappaleen alkuun. Sillä erotuksella, että ennen koiran raahausta alustapesuun tarkistetaan ulko-oven lukitus. Taas kerran.

Juoksut on tällä hetkellä otollisimmillaan ja koira käyttää hyväkseen kaikki tilaisuudet karkaamiseen. Tähän aikaan vuodesta se on helppoa, kun perhe lappaa ovista ja ikkunoista eestaas koko ajan.

Huokaus.

No. Jotain positiivistakin. Ostin uudet lenkkitossut, ne edellisethän Alma söi syksyllä. (Buhahaha)

Testattiin niitä aamulla pellolla. Tai siis pellollehan ei pitänyt mennä. Käveltiin "työmaa-alue, pääsy kielletty" -peltotiellä vaaraa uhmaten. No ei siellä sunnuntaiaamuna ketään liiku. Paitsi ehkä me.

Almasta kuoriutui hyvin herkästi lintukoira. Bongasi nimittäin viereisellä pellolla kuokkivat lokit ja sitten sitä ei pideltykään. Neiti painatti pitkin peltoa lokkien perässä! Ja minä Alman perässä, upouudet (pinkki-mustat!) hippulakengät vinkuen. Laske kuvista, montako lokkia löydät!

"HMM. Mitähän tuolla on?"

 "Aaa....!!"

 "Sinne!"

 Lokit on juonessa mukana: ensin lennetään itään...

 ...sitten lennetään länteen....

 .....kaarretaan kaakkoon....

   - ja se hömppä koira seuraa perässä! HAAH!

 "No mihin ne nyt katos?" Hö.

 "Nuusk, jostain täältä ne lötyyy..."
(huomaa aistikkaan mutainen mahanalus)

 Alkuviikosta ei vielä leskenlehdet kukkineet :)

JA taas löytyi ne lokit, olivat menneet piiloon viereiselle pellolle!

Rinta rottingilla!

Paljonhan täällä on koiraparkaa parjattu. Pakkohan sitä on välillä kehuakin, eikö? Koko talven olen kiertänyt päivittäin kylää ympäri, lähinnä omasta uupumuksestani en ole jaksanut pidemmälle (arkisin) lähteä, koska tästäkin saa ihan kelpo lenkin pelto-osuuksineen aikaiseksi. Ja jos lapsille sattuu paniikki, niin koti ei ole kaukana.

Tästä on toisaalta seurannut hyvääkin. Kun joka mutka, kivi ja keppi on tuttuja, muodostuu nopeasti rituaaleja, joita toistetaan päivästä toiseen. Virikkeeksi varasin kourallisen raksuja taskuun ja parin viikon jälkeen huomasin, että olemme Alman kanssa treenanneet uskomattoman määrän sivulla kulkemista, ohittamista, pystähtymistä jne.

Ja tänään oli yksi kohokohta. Paikka-käsky toimi! Alma alkaa hoksaamaan, mistä siinä on kysymys. SE OIKEASTI PYSÄHTYY! SE OIKEASTI PYSYY PAIKALLAAN (no okei, ehkä sen 15 sekuntia, mutta pysyy kuitenkin!) Ja se kulkee oikeasti nätisti vieressä. Tutuissa, tylsissä ympäristöissä. Sitten kun mennään vähän uusien hajujen pariin, on jo vaikiampaa, kuten meilläpäin tupataan sanoa.

Ja se kohokohtien kohokohta. Tietyllä pelto-osuudella pystyn pitämään Almaa irti ja luoksetulot onnistuu jne. Sitten lähestytään SITÄ risteystä, jossa kiusaus lähteä Pepin luokse kasvaa liian suureksi. No niin kävi taas tänäänkin. Arvasin, että Pepillehän se pinkaisee, mutta kutsuin silti luokse ja lähdin kävelemään toiseen suuntaan, ihan kokeeksi. Hetken päästä pysähdyin kuulostelemaan ja olin jo aikeissa lähteä hakemaan hurttaa Peppilästä, kun.... SIELTÄ ALMA RAVASI LUOKSENI! Aivan uskomatonta!

On täysin mahdollista, että tämä oli hyvää tuuria, mutta välillä näinkin. Vähänkö kiva!

Kuuhullu

Viikko sitten oli täysikuu. Sehän näkyi tässä perheessä repaleisina (aamu)yöunina. Hulina alkoi jo pari viikkoa sitten, kun kuu oli vasta nousemassa täyteen loistoonsa. Härökoira oli tavanomaistakin energisempi ja poukkoili sinne tänne ja ikkunasta toiseen ensin lintujen perässä ja sitten tietysti kissan perässä. Itseasiassa jo helmikuussa alkoi kissojen ja lintujen kanssa sekoilu. Sitten tietysti siitä on irronnut karvaa pienen villapaidan verran ja iloisesti eräänä aamuna tallasin pissalätäkköön.

Rajoitettuani päivittäistä liikkumatilaa ja etenkin kun pakkaset on nyt vihdoin hellittäneet, sisälle merkkailu on vähän rauhottunut. Kovien pakkasten aikaan, pari viikkoa sitten, olin jo ihan epätoivoinen. Back to the pentuaika.

No viime viikon täysikuu oli aivan hurjaa. Aamulla ylös 5-6 aikaan räyhäämään kissalle ja keskiviikkoaamuna 05 Alma yritti kaivautua esikoisen rumpusetin alle. Haettuani koiran pois sieltä noin kymmenettä kertaa päätin esitellä bassorummun alustaa, että siellä ei ihan oikeasti ole mitään mörköä, että anna olla jo. Olisi pitänyt uskoa koiraa. Jalkojeni välistä vilisti hiukan tokkurainen hiiri. Ja sitten siitä vilisti koira ja kohta kissa. Ja sen jälkeen ei kukaan enää nukkunut, koska koira ja kissa juoksivat ravia yläkerrassa hiiren perässä, pomppivat legolaatikoissa ja toinen haukkui, toinen naukui.

Siinä vaiheessa,  kun pakenin työmaalle, ei hiiri ollut vielä päässyt hengestään ja hulina jatkui. Ilmeisesti päivän aikana hiiri oli joko päässyt pakenemaan tai vaihtoehtoisesti nitistetty johonkin, koska meno oli vähän rauhoittunut.

Illalla koira oli kohtuullisen rauhallinen, mitä nyt ulvoi ja haukkui pihalla naapurin koirille, mutta simahti kuitenkin aika ajoissa yöunille. Vaihtoi jossain vaiheessa iltaa nukkumapaikkaa ja laskeutui mitä ilmeisemmin mikrokuituliinan päälle, koska mitään muuta järjellistä syytä kauheaan ulinaan en keksinyt. Reppana sai sähköiskun.

Tarkistin juuri, että edelliset juoksut on olleet lokakuun alussa. Voipi olla, että juoksut tekevät myös tuloaan.

Olen ihmetellyt tajutonta väsymystä, mutta nyt kun miettii, että olen koko viime viikon herännyt aamulla reilusti ennen kuutta, Alman ystävällisellä avustuksella, niin ei kait se ihme ole jos vähän väsyttää....

Ja mikä sen Alman herättää? Sekin selvisi viime viikolla. Ei se ole aamuaurinko. Se on se riivatun kissa, joka herää heti kun alkaa sarastaa ja tulee herättelemään muuta perhettä. Eli kissan kun sulkee kellariin niin saa nukkua muukin perhe. Arjen oivalluksia.

Edit 1.4. klo 07.00: Kas, juoksut päällä. Kaivettiin housut kaapista.

Koiranomistajan niksipirkka: juoksuhousut pysyy jalassa nippusiteillä. /Can't really translate this. Something about coping with heat...

No se on sitten Alma tullut nartun ikään. Juoksut alkoi. Ekan kerran vuoto alkoi reilu viikko sitten, sitten se meni ohi ja nyt sitten alkoi toden teolla. Hankin juoksuhousut. Ne  oli liian pienet. Hankin sitten toiset ja kolmannet samalla kertaa, kokoa suurempana.

Kakkoshousuissa ei pysynyt kiinnitysklipsu kiinni. Ne aukesivat alta nanosekunnin ja tippuivat jalasta. Sotku sen mukainen. Juoksuhousut nro. 3 katosivat johonkin, liekö Alma syönyt ne? Sotku sen mukainen. No muutamaan päivään en nyt sitten ole ehtinyt juoksuhousu 4&5 ostoksille eikä huvita olla koko aikaa pesemässä lattioita tmv.

Tänään sain älynväläyksen taas kerran pyöritellessäni juoksuhousuja nro 2 käsissäni. Roudariteippi? No sen se syö kumminkin. Rautalanka? No ei hyvä idea, voi raapia ja muutenkin ei. Mutta sitten välähti. Mikä se on se roudariteipin ohella toinen maailman paras keksintö? No ei ne sukkahousut, niistäkin voisi ehkä juoksuhousut rakentaa ja voisi muuten pysyä jalassakin aika hienosti (testaan ilman muuta jos tämä viimeisin patentti ei toimi).

VAAN! NIPPUSIDE! Tuo sähkömiehen paras ystävä. Tiedättehän, sellainen musta/valkoinen muovinen jutska, mikä pujotetaan lukitusmekanismin läpi ja kiristetään ja siinähän se sitten pysyy maailman tappiin asti. Avot alkoi pöksyt pysyä jaloissa! Nyt sitten katsotaan kauan tätä riemua kestää. Sitten kun tuo saa nuo revittyä jaloista, vaihdan niihin sukkahousuihin. (Just kuulin käyttökokemuksia sukkahousuista  - paras ratkaisu ilmeisesti.)

Mitäs muuta tänne... Olen ymmärtänyt mistä nimitys "juoksut" tulee. Se on harvase päivä kun minä juoksen tien toiselle puolelle naapuriin raahaamaan kuuroa ja sokeaa koiraa kotipihalle. Naapurissahan asuu Paavo. (Saksanmetsästysterrieri)

Työpäivät on sujuneet hyvin, Alma pärjäilee hyvin kotona - niin kauan kun riittää kenkiä järsittäväksi. Mun kengät on ehdottomia suosikkeja. Uusimmat syksykengät - vietävä suutariin, jos se keksisi, mitä tehdä sille järsitylle ylälaidalle. Vanhat lenkkarit, kantakuppi syöty. Superlon ei muuten sula koiran suolistossa, onneksi se on pureskeltu pieneksi muhjuksi. Ne olikin menossa roskiin. Mutta. Sitten paloi käämi. MUN PIKKUJOULUKENGÄT! Ei ne korkkarit täydelliset olleet, mutta pitkän etsinnän tulos. No toinen niistä on nyt järsitty. Oma vika. Olivat siinä korissa, mikä oli menossa vinttiin. Siitä se nappasi sen.

Kun sitten olin pelastanut perheen kengät koiran ulottumattomiin, joutui uhriksi pojan lippalakki. Se oli jo kesällä saanut vähän Alman vintage-käsittelyä (tiedättehän, sellaisia rispaantuneita lakkeja myydään kovaan hintaan), mutta nyt se on kyllä NIIN vintage, että ei enää kelpaa lapselle. No en voi kyllä vaatia, että pitäisi päässä lakkia, josta puuttuu puolet lippaa ja "hikinauhaa"...

Mutta muutenhan se on ihan lutuinen neiti. Käytiin koirakoulussa ja opittiin hyödyllisiä taitoja. Ne Alma osaa ihan hyvin SISÄLLÄ TALOSSA, mutta kissojen ja paavojen lähettyvillä unohtuu kaikki hihnassa kävelyt, luoksetulot ja paikallaanolot.

Sen sijaan (tennispallojen) noudon se on hoksannut ihan kiitettävästi. Tassua oppi antamaan 15 minuutissa. Mutta paljon on vielä opittavaa, puolin ja toisin.

(puoli tuntia mennyt ja juoksuhousut edelleen jalassa!)

Alma got her first heat. I've been struggling with these pants: first ones were too small. Second ones didn't stay on. Third ones got lost. Finally I managed to repair pants no. 2 with cable tie (you know, plastic tie that electricians use to fix anything). Now it seems that Alma can keep the pants on... We'll see. 

She's doing small mischief every day: eating my shoes (3 pair already!!) and when I finally saved our shoes, Alma found my son's baseball cap & ate that. Luckily we're having autumn and my son can wear skiing cap now, baseball cap is too cold for ears now! I keep convincing me she'll start behave as soon as she grows up... [buhahahahah]

One big problem is that she's started to run to our neighbours' yard. There lives Paavo, Deutscher Jagdterrier (male). I can't leave her on her own at all. There will be a big project with building fences on our garden next Summer!