Y Y Y ja häiriöchihuahua

Tänään on emäntä kävellyt Metsolan päästä päähän palttiarallaa viiteen kertaan. Alma vain kahteen kertaan. Tällä kertaa tehtiin oma listajälki, Y, mikä meni hienosti huolimatta häirikköchihuahuasta joka istahti keskelle tietä treenaamaan tassunantoa ihan yllättäin ja pyytämättä.

Y-risteyksen Alma tarkisti n. 5m matkalta kauniisti ja hieman arpoi oikeaa suuntaa, mutta lähti häiriö chihun poistuttua paikalta kuitenkin kohti maalia. Huomasi ilmeisesti maalikoiran jo reilusti ennen minua, koska vauhti hidastui, pientareitten haistelu lisääntyi ja risteyksessä ennen maalikoiraa istahti viereeni ja katseli siihen malliin että pälli, tuolla se on... Kehoitin jatkamaan vielä ja siinä kohtaa sitten kävi rapsuttelemaan itseään, mutta lähti kuitekin reippaasti kohti Tähteä, sitä enemmän nuuhkien kiviä ja nurmikkoa, mitä lähempänä oltiin. Lopuksi vielä lähti kiertämään tuulen alapuolelle, jossa seisoi ja pysäytin siihen. Kehuin heti kun katsoi minuun päin ja palkkasin kun rynnisti istumaan eteen.

Jes!

Edelliskerralla meillä oli maastonmuutos Hutikalla, mikä meni aika reilulla lenkillä tuulen alapuolelta; hirveä tuuli ja Alma olisi lähtenyt väenväkisin vastakkaiseen suuntaan, kuin missä maalikoira oli, mutta pienellä avustuksella lähti kuitenkin oikeaan suuntaan ja kiertelikin sitten aika pitkän kaavan kautta maaliin. Ilmaisu tuli aika läheltä maalikoiraa, välissä oli pari rähisevää häiriörotikka tmv.

Rally-Tokon peruskurssilla käytiin ja nyt on vihdoin ja viimein perusteilla pieni reeniryhmä rally-tokoon! jei! Kiireinen kesä tulossa harrastusten osalta ja vähän muutakin... Kerron kuun lopussa kuulumisia...

Oleellisten asioiden äärellä

Koiran kanssa oppii ennen kaikkea itsestään. Olen oppinut ymmärtämään, että olen pirskatin kilpailuhenkinen ihminen, vaikken sitä julkisesti myönnäkään. Olen oppinut, että kestän huonosti epätietoisuutta. Olen huomannut olevani kärsimätön ja vahvasti suorituskeskeinen.

Joo eli treeni ei tunnu kulkevan. En ymmärrä, mitä minun pitäisi kulloinkin tehdä ja miksi enkä osaa lukea koiraani. Olen suunnattoman turhautunut siitä, että emme ole saaneet listajälkiä suoritettua ja toiset meidän kanssa samaan aikaan aloittaneet porhaltaa jo jatkokurssilla. En ehdi ilmoittautua treeneihin, treeniajat ja paikat on ihan tyhmiä, tuulee, sataa ja on muutenkin ihan ärsyttävää. Kitsen ja kiukuttelen.

Ja sitten. Mikä onkaan tässä kaikessa oleellista? Miksi lähdin tähän mukaan alun perin?

En siksi, että mahdollisimman nopeasti, täydellisyyttä hipoen valmistumme etsintävalmiiksi koirakoksi pöpeliköihin rämpimään vaan siksi, että opin työskentelemään yhdessä koirani kanssa ja vietetään kivaa aikaa yhdessä. Jos kohta koira istuu kyllä suurimman osan aikaa paksissa, mikä on minulle vielä käsittelemätön dilemma.

Jossain vaiheessa matkaa on hämärtynyt tavoite. Tai onkohan sitä koskaan varsiaisesti ollutkaan...?

Omasta ammatista olen oppinut eniten. Mikä on oppimisessa tärkeää? Tavoite. Tavoite määrää keinot. Jos tavoite on hämärän peitossa, on vaikea reflektoida, mitä on oppinut ja mitä on vielä opittava edetäkseen kohti päämäärää. Tavoitteen pilkkominen välietapeiksi on myös aika oleellista. onnistumisen kokemukset ovat motivoitumiselle tärkeitä.

Mitä olen oppinut Almasta?

Tiedän, että sillä on loistava nenä. Mistä tiedän tämän? No ainakin siitä, että se liikkuu pääsääntöisesti oikeaan (maalikoiran) suuntaan.

Alma ei mielellään mene kovin lähelle maalikoiraa.

Alma osoittaa muille koirille olevansa vaaraton kääntämällä päätään toisesta poispäin ja nuuskimalla "muina koirina" maata.

Kun Alma ei tiedä, mihin suuntaan pitäisi mennä, se rapsuttaa itseään.

Kun Alma ilmaisee maalikoiran, se kääntyy katsomaan minua kohti ja lopulta tulee luokse ja istuu eteeni. (Ja hyppää rintaa vasten, etenkin nakkien toivossa...)

Jos se haistaa nakit, se ei lähde liikkeelle vaan istuu odottamaan nakkeja...

Mutta sitä en vielä tiedä, mitä se haukottelu tarkoittaa.

Ja useamman kerran se on tehnyt sen, että se kiertää jäljellä korkemmalle paikalle, missä se sitten nuuhkii. Miksi?