Y Y Y ja häiriöchihuahua

Tänään on emäntä kävellyt Metsolan päästä päähän palttiarallaa viiteen kertaan. Alma vain kahteen kertaan. Tällä kertaa tehtiin oma listajälki, Y, mikä meni hienosti huolimatta häirikköchihuahuasta joka istahti keskelle tietä treenaamaan tassunantoa ihan yllättäin ja pyytämättä.

Y-risteyksen Alma tarkisti n. 5m matkalta kauniisti ja hieman arpoi oikeaa suuntaa, mutta lähti häiriö chihun poistuttua paikalta kuitenkin kohti maalia. Huomasi ilmeisesti maalikoiran jo reilusti ennen minua, koska vauhti hidastui, pientareitten haistelu lisääntyi ja risteyksessä ennen maalikoiraa istahti viereeni ja katseli siihen malliin että pälli, tuolla se on... Kehoitin jatkamaan vielä ja siinä kohtaa sitten kävi rapsuttelemaan itseään, mutta lähti kuitekin reippaasti kohti Tähteä, sitä enemmän nuuhkien kiviä ja nurmikkoa, mitä lähempänä oltiin. Lopuksi vielä lähti kiertämään tuulen alapuolelle, jossa seisoi ja pysäytin siihen. Kehuin heti kun katsoi minuun päin ja palkkasin kun rynnisti istumaan eteen.

Jes!

Edelliskerralla meillä oli maastonmuutos Hutikalla, mikä meni aika reilulla lenkillä tuulen alapuolelta; hirveä tuuli ja Alma olisi lähtenyt väenväkisin vastakkaiseen suuntaan, kuin missä maalikoira oli, mutta pienellä avustuksella lähti kuitenkin oikeaan suuntaan ja kiertelikin sitten aika pitkän kaavan kautta maaliin. Ilmaisu tuli aika läheltä maalikoiraa, välissä oli pari rähisevää häiriörotikka tmv.

Rally-Tokon peruskurssilla käytiin ja nyt on vihdoin ja viimein perusteilla pieni reeniryhmä rally-tokoon! jei! Kiireinen kesä tulossa harrastusten osalta ja vähän muutakin... Kerron kuun lopussa kuulumisia...

Maastonmuutos!

Vihdoin kulkee. Maanantaina seikkailtiin pimeässä metsässä otsalampun kanssa ja Alma reippaili vauhdilla maaliin ja olisi melkein kiivennyt valkoisen paimenkoirauroon syliin, mutta malttoi kuitenkinilmaista niin, niin että sai nakkeja. Ihan vaan oli palauttava (ja Alman tapauksessa motivoiva) treeni.

Tänään tehtiin Munapirtin metsissä maastonvaihdos, reipas kilometrin jälki ja 

Alma suorastaa lensi kohti maalikoiraa, vaikka jälki oli hetken ehtinyt myös vanhentua. Aivan suoraan hiekkatietä, asvaltin yli, pitkin metsää ja polkuja. Ilmaisi jo hyvän matkan päästä, mutta kun en ollut satavarma en osannut oikea-aikaisesti palkata niin edettiin vielä kierrellen ja kaarrellen kohti maalikoiraa ja lopuksi saatiin selvä ilmaisu ja Alma sai taas nakkeja (nakit on nyt jostain syystä hip ja pop). Mukava metsäpäivä.

Maalikoirana kökötettiin metsässä, meinasi olla vaikiaa kun nähtiin iso metsäkanalintu (en tiedä mikä) ja kauempaa kulki kuulemma peuroja. Jäljet nähtiin paluumatkalla.

Alma kuuntelee, mikä siellä menee..?

=) <-- Siinä on hymy

Emännän Angstista isolla AAlla on päästy yli, toistaiseksi.

Tänään treenit ja 600m tuore taajamajälki tuli tehtyä ihan nätillä ilmaisulla. Puolivälissä matkaa tuli jälleen himmailu&rapsutteluvaihe, (hyppäsi taas seuraajaa (&maalikoiran omistajaa) vasten) ja muutamia häiriöitä (koiria, polkupyörä, lenkkeilijä, metelöivä ukko, auton käynnistys ja rääkyvä kissa), mutta niistä jatkettiin ja kulma käytiin tarkistamassa aikakin kaukana ja laajassa kaaressa mutta Alma palasi jäljelle (eli nää kulmat näköjään menee pitkiksi). Ilmaisu tuli näköetäisyydellä maalikoirasta, katsoi minuun päin ja hyppäsi vasten. Ei meinannut kelvata palkaksi jääkaapista napattu savupalvimakkara (no ei ollut muuta). Ilme oli että "ja missä mun nakki on??"

Seurasi Iiris.

Kyllä kait tämä tästä taas alkaa kulkea, kun hoksasi, mistä kenkä puristaa. Emännän korvien välistä.

Oleellisten asioiden äärellä

Koiran kanssa oppii ennen kaikkea itsestään. Olen oppinut ymmärtämään, että olen pirskatin kilpailuhenkinen ihminen, vaikken sitä julkisesti myönnäkään. Olen oppinut, että kestän huonosti epätietoisuutta. Olen huomannut olevani kärsimätön ja vahvasti suorituskeskeinen.

Joo eli treeni ei tunnu kulkevan. En ymmärrä, mitä minun pitäisi kulloinkin tehdä ja miksi enkä osaa lukea koiraani. Olen suunnattoman turhautunut siitä, että emme ole saaneet listajälkiä suoritettua ja toiset meidän kanssa samaan aikaan aloittaneet porhaltaa jo jatkokurssilla. En ehdi ilmoittautua treeneihin, treeniajat ja paikat on ihan tyhmiä, tuulee, sataa ja on muutenkin ihan ärsyttävää. Kitsen ja kiukuttelen.

Ja sitten. Mikä onkaan tässä kaikessa oleellista? Miksi lähdin tähän mukaan alun perin?

En siksi, että mahdollisimman nopeasti, täydellisyyttä hipoen valmistumme etsintävalmiiksi koirakoksi pöpeliköihin rämpimään vaan siksi, että opin työskentelemään yhdessä koirani kanssa ja vietetään kivaa aikaa yhdessä. Jos kohta koira istuu kyllä suurimman osan aikaa paksissa, mikä on minulle vielä käsittelemätön dilemma.

Jossain vaiheessa matkaa on hämärtynyt tavoite. Tai onkohan sitä koskaan varsiaisesti ollutkaan...?

Omasta ammatista olen oppinut eniten. Mikä on oppimisessa tärkeää? Tavoite. Tavoite määrää keinot. Jos tavoite on hämärän peitossa, on vaikea reflektoida, mitä on oppinut ja mitä on vielä opittava edetäkseen kohti päämäärää. Tavoitteen pilkkominen välietapeiksi on myös aika oleellista. onnistumisen kokemukset ovat motivoitumiselle tärkeitä.

Mitä olen oppinut Almasta?

Tiedän, että sillä on loistava nenä. Mistä tiedän tämän? No ainakin siitä, että se liikkuu pääsääntöisesti oikeaan (maalikoiran) suuntaan.

Alma ei mielellään mene kovin lähelle maalikoiraa.

Alma osoittaa muille koirille olevansa vaaraton kääntämällä päätään toisesta poispäin ja nuuskimalla "muina koirina" maata.

Kun Alma ei tiedä, mihin suuntaan pitäisi mennä, se rapsuttaa itseään.

Kun Alma ilmaisee maalikoiran, se kääntyy katsomaan minua kohti ja lopulta tulee luokse ja istuu eteeni. (Ja hyppää rintaa vasten, etenkin nakkien toivossa...)

Jos se haistaa nakit, se ei lähde liikkeelle vaan istuu odottamaan nakkeja...

Mutta sitä en vielä tiedä, mitä se haukottelu tarkoittaa.

Ja useamman kerran se on tehnyt sen, että se kiertää jäljellä korkemmalle paikalle, missä se sitten nuuhkii. Miksi?

Treenit - vaihteeksi fiilis jees

Edelliset treenit oli täysi fiasko. Koira ei olisi voinut vähempää olla kiinnostunut jäljestä, nakista kylläkin. Mutta tänään. Aah. KIITOS MIRJA!!

Kostea ruohikko, maalikoirana upea uros, kohtalainen matka, muutama mutka ja nätti ilmaisu. Puolivälissä teki saman, minkä usein aiemminkin, hyppäsi seuraajia vasten ja istui mun eteen. Uusi haju ja "Jatka, etsi vielä" ja taas mentiin kuono nätisti maassa, häntä heiluen. Ilmaisu tuli hienosti muutaman kymmenen metrin päästä: pysähtyminen ja vilkaisu minuun ja palasi istumaan eteen "No saako nyt nakkeja?" Sai.

Erinomaisen terhakka tyttö oli tänään. Olin iloinen ja ylpeä Almasta. Ehkä me vielä joskus valmistutaan etsintävalmiiksikin, mutta veikkaan että tässä silti menee enemmän kuin sen pari vuotta...

Riti rati ralla....

No tulihan se talvi vihdoin! Lunta saisi pikkuisen tulla, mutta muuten alkaa olla kelit kohdallaan. Tai no, kun kerran säästä puhutaan niin kuuluu valittaa. Tuuli on kovin ikävä.

Eipä ole mitään mainittavaa viimeaikoina tapahtunut. Alman kanssa ollaan tehty ihan normaalia lenkkeilyä, vuodenaikaan poikkeuksellisesti mm. metsässä. Tosin vain viikonloppuisin päiväsaikaan, koska pimeällä en lähde mörönsyötiksi. Tästä syksystä lähinnä jää mieleen uudet valkoiset talvikenkäni:

Nyt on sitten kiva, kun tuli pakkaset. Päästään taas pellonlaitaan. Alma aiheutti minulle muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen pomppiessaan iloisesti ojan jäälle, pakkasta on tosiaan ollut vasta muutaman päivän ja mietin, mahtaako jää kestää vai joudunko itse avantouinnille koiran kanssa, mutta ihme ja kumma,  kyllä se kesti. Oli vaan vähän liukasta!

Alma alkaa selvästikin "keriä" kohti kevättä ja juoksuja, tuntuu että vauhti vaan kiihtyy päivä päivältä. Toisaalta, työpäivän ajan sisätiloissa nukkuva koira on mitä ilmeisemmin virtaa täynnä kun ihmiset raahustavat illalla kotiin. Alman isää Hajoa kehuttiin leikkisäksi koiraksi ja se pitää paikkansa myös Alman kanssa. Lenkilläkin raahataan ajoittain leluja mukana. Alma myös noutaa mielellään leluja. Pitäisi hankkia joku elukanraato noutoharjoittelua varten...

Edellisviikonloppuna kyläiltiin Ison Daran (Berni) luona ja kirmailtiin savisella mansikkamaalla & onneksi vähemmän savisessa metsässä:

Alma yrittää piiloutua puun taakse

Viikonloppuna päästiin vihdoin ja viimein taas treenaamaan etsintöjä. Oltiin kahdelle koirakolle maalikoirana, käytännössä tehtiin jälki, istuttiin varmaan tunti autossa ja mentiin parkkipaikalle poseeraamaan vähän ennen h-hetkeä; tuuli oli sen verran jäätävä, että jossain vaiheessa alkoi viluttaa. Onneksi oli molemmilla toppikset päällä, Alma olisi ehkä kaivannut kokohaalaria siinä seisoskellessa, mutta vielä pärjättiin näin.

Itse me ei vielä ei lähdetty listajäljille vaan ajattelin ottaa alkuun yksinkertaisen 400m kulman. Kulma oli Almalle alkeiskurssilla vähän haastava välillä ja näin ekoissa treeneissä arvasin, että siinä voipi tulla stoppi, kuten tulikin. Tai no, aluksi Alma hieman mietiskeli alkuhajun jälkeen että mitä meinasit että tehdään (syksyllä söi tässä vaiheessa metsässä mustikoita) mutta lähti kuitenkin reippaasti jäljelle. Yritti oikaista urheilukentän poikki maalikoiran luokse (joka oli siis aidatun kentän toisella puolella rinteessä), mutta kun ei päässyt, jatkoi jäljellä. Kulmassa kävi katsomassa, mihin jälki jatkuisi, mutta päätti lähteä toiseen suuntaan, koska siellä oli pari muuta mielenkiintoisempaa koiraa. Ja selvästi Alma myös tiesi, missä maalikoira on. Minä näyttelin tyhmää ja alkuhajun kertauksen jälkeen Alma lähti taas selkeästi jäljelle ja ilmaisi maalikoiran aika lähellä "loppua". Jatkossa siis pyritään harjoittelemaan ilmaisua, päätin, että haluan, että Alma pysähtyy seisomaan ja katsoo minuun ja tulee luokse kun on löytänyt maalikoiran. Eli ensimmäiseksi aletaan treenata pysähtymistä ja katsomista, toisessa vaiheessa sitten luoksetuloa ko. rituaalin jälkeen. Tai kunhan nyt vaan seisoisi ja katsoisi taakseen ensialkuun... Seuraavissa treeneissä otetaan edelleen kulmia. Opetellaan nyt sitten vallan siksakkia kulkemaan.

 Täällä lämmitellään autossa

Jäljen varrella oli himputin hankala paikka: puluparvi lounaalla.

Tästä oli hiukan vaikeuksia mennä ohi... 

Ja lopuksi toivotetaan blogin kaikille lukijoille mainiota kuluvaa vuotta ja pyydetään anteeksi paikoin vaihtelevan surkeaa kuvanlaatua, Kissan syytä. Meni ja tiputti joulun alla kännykän koiran vesikuppiin sillä seurauksella, että luulin kännykän hajonneen mutta siinä rytäkässä menikin sim-kortti. Tulin kuitenkin hankkineeksi paniikissa kaupan halvimman älypuhelimen vanhan älyttömän puhelimeni tilalle ja ei voi muuta kuin manata. Tekstiviestit kulkee yhtä nopeasti kuin kakkosluokan posti: uuden vuoden yönä lähettämäni toivotukset saavuttivat kaverit yhdeksän päivän kuluttua. Mainio rakkine.

Läpi meni!

Juhuu!! Meni etsijäalkeiskurssin koe läpi!! Alma eteni kuin höyryjuna, kulma meni superhienosti. Itsellä oli taas vaikeuksia pysytellä perässä, aluksi mentiin metsämaastossa ja kulman jälkeen sähkölinjojen alla korkeassa heinikossa. Alma ilmaisi maalikoiran hienosti seisomalla pienen mäennyppylän päältä. Seuraavaksi sitten siirrytäänkin treenirinkiin. Omana tavoitteenani on ilmaisun hiominen ensialkuun niin että ilmaisun jälkeen koira palaisi luokseni omatoimisesti.

Etsijäkoira-alkeiskurssi lähenee loppuaan...

Alman kanssa on käyty Etsijäkoiraliiton alkeiskurssia tässä syksyn mittaan. Harjoitusjäljet on tehty ja edessä on enää loppukoe ensi viikonloppuna, vähän jänskättää. Nimittäin oma suoriutumiseni, koira toimii kyllä. Itsellä tekee tiukkaa selvitä metsässä pystyssä, puhumattakaan siitä, että pitäisi vielä tarkkailla koiran elkeitä. Kaiken kukkuraksi sain jostain oikein kunnon lenssupöpön, vaakalaudalla on koko viikonloppu, ellei tämä nenän vuoto hellitä.

Viimeisissä jälkiharjoituksissa Alma on selvästi ymmärtänyt jutun juonen. Alma seuraa jälkeä maavainulla varmasti. Hankaluuksia on vähän tullut kulmissa ja maastotyypin vaihtuessa. Silloin keskitytään syömään mustikoita tai istahdetaan hetkeksi istuskelemaan, hankalimmissa tilanteissa tirautetaan itkut.

Viimeisimmällä jäljellä (30min vanha jälki) Alma kulki ensimmäiseen kulmaan asti varmasti, ei kuitenkaan häsläten tai liian nopeaa tahtia, pysyin perässä. Kulmassa Alma jatkoi matkaa varmasti peltotielle ja suoraan ojan yli heinäpellolle, minä perässä. Kurssin ohjaaja huuteli perääni ojan takaa, että mitä meinaat, onko koira varmasti jäljellä? ...Mistäs minä sen olisin tiennyt,  koiran vainuunhan siinä oltiin luottamassa, pikkasen kyllä kävi keskellä peltoa mielessä, että mitenköhän ne on tällaisen reitin valinneet... Seuraavaksi kuului selän takaa, että mitä jos kutsuisit koiran takaisin, no tein työtä käskettyä ja palattiin peltotielle. Alma lähti taas varmasti tietä eteenpäin, pysähtyi kohta ja tuli luokseni. Tässä kohtaa sitten tietysti ihmisenä kävin ihmettelemään, että mitä kummaa, jatka nyt vaan matkaa, tulen perässä. Ja sitten kuuluu taas ohjaajan ääni selän takaa, että mitä ihmettä SINÄ teet?! Ja siinä kohtaa välähtää, että ei hitsi, taidetaan olla ihan vikasuunnalla... Eikun takaisin kulmaan ja vastakkaiseen suuntaan mäkeä ylös ja kas, mäen päällä se maalikoira olikin.

Eli eniten huolettaa loppukokeessa oma sekoiluni. En osaa vielä riittävästi lukea koiraani ja käsitykseni hajujen ja ilmavirtojen liikkeistä eri maastotyypeissä on aivan olematon. Mutta elämässä pitää olla haasteita :)

 Luontovisa: mitä kuva esittää?
A) lehtisalaatin taimi
B) hirvensarvijäkälä?

C) muu, mikä?

Lentävä hollantilainen vauhdissa
- niin vauhdissa, että kuvakin on vauhdikas!

Varma alku, kuono turpeessa

No nyt mä en ole ihan varma, että mitä mun pitäisi tehdä...

Ja matka jatkuu

Välillä otetaan ilmavainua

Tässä on hankala kulma, syön mustikoita.

Ja sitten ollaan itse maalikoirana mättäällä

Tämä juttu haisee - this story stinks!

Tänä viikonloppuna osallistuimme Alman kanssa Etsijäkoiraliiton hajuntunnistuskurssille. Lauantaina teoriapläjäys & tietoa liiton toiminnasta ja sunnuntaina reenit.

Opittiin, että ihminen voi luottaa koiran kuonoon. Mikäli etsittävää ei löydy, usein on vika ohjaavassa päässä. Kirjaimellisesti.

Sunnuntain treeneissä Alma oli ensin maalikoirana ja Jekku etsi. Löydettiin Alman kanssa mainio mustikkamätäs, josta napsimme välipalaa. Aika nopsaan Jekku meidät löysi ja hienosti Alma pysytteli hissukseen maalissa.

Tästä me lähdetään jälkeä tekemään.
Eikun 50m tuonne pöpelikköön.

***
The trace starts here, 50m straight in to woods

Täällä me ollaan, maalikoirana puskaassa
Here we are as a target dog in the bushes

mmmm... Mustikoita!
Blueberries!!

Ja tuolta ne tulee ne etsijät
As you can see the seeker dog is coming

Sitten oli meidän näköjäljen vuoro. Almahan olisi lähtenyt suoraan Jekun perään, jos olisi saanut, mutta piti odottaa. Ja sitten kun päästiin matkaan, Alma seurasi jälkeä täysin suoraan. Samoin oli toisella pidemmällä jäljellä, Alma eteni kuin ohjus kohti määränpäätä. "Ilmaisu kohteliaan etäisyyden päästä" ei kylläkään näin ensimmäisellä kerralla ole ihan hallussa, Alma olisi ravannut suoraan maalikoiran luokse ja yritti haukkumalla kertoa minulle, että tajuatko, tuolla se on, eiks nyt saa mennä??! No ei saanut. Mutta tästä on hyvä lähteä treenailemaan alkeiskurssille...

Josko Almasta tulisi etsijäkoira? Tähän mennessä omimmalta tuntunut laji - ainakin emännälle ;D Haastavinta on emännän muistaa laskea askelia ja kiinnittää pyykkipoikia puskaisiin yhtä aikaa. Puhumattakaan siitä, että yrittäisi muka dokumentoida tätä kaikkea...

Etsijäkoirat ovat koiria, jotka auttavat etsimään kadonneita lemmikkieläimiä ilmaisemalla alueen, jossa karkuri käyskentelee.

This weekend we took an introduction course into seeker dog training. On Saturday we had theory and on Sunday training in the forest. It was fun! Alma did very well and followed the trace straight.
This might be our sport!
The seeker dog is specialized in finding lost pets. They'll indicate the area where the lost animal can be found.