sunnuntai 16. syyskuuta 2012

It's Showtime!

Käväistiinpä sitten Alman kanssa elämänsä ja elämäni ensimmäisessä koiranäyttelyssä! Hyvin mielenkiintoinen kokemus.

Kokemus. Mitä koin?
  1. Ihan sikkepossokalliit kahvit. No kyllä ne juo, kun tekee mieli. (Muista seuraavan kerran eväät. Tai en nytkään unohtanut, mutta en vain ehtinyt tehdä.)
  2. Kivaa porukkaa, mukava ilmapiiri
  3. Kivaa vaihtaa kuulumisia toisten samanmoisten koirien omistajien kanssa
  4. Kivaa nähdä Almuskan siskoja
  5. Orastavaa kilpailuvietin nousua
Ja tästä viimeisestä pampulasta nouseekin sitten koiranäyttelyn herättämät pohdinnat. Miksi ihminen ajaa yhteensä 600 km saadakseen koiralleen n. 20 cm pitkän vihreän muovinauhanpätkän? (Ei muuten paha siihen nähden, että vihreä on lempparivärini!) Vastaus: Ks. kohdat 2-5. Sijoituttiin Alman kanssa luokassa neljänsiksi. Voitto tuli melkein kotiin, nimittäin 1. ja 2. sija meni Alman siskoille ja 3. sija kasvattajan koiralle!

...Hmmm. Sijoituttiin? Tämä osuus oli tässä se hämmentävin. Siis koiranäyttelyn tarkoituksena on ilmeisesti palvella jalostustoimintaa. Siellä arvioidaan koiran rodunomaisuutta tuomarin subjektiivisen näkemyksen perusteella. Sitten opin, että tähän arviointiin vaikuttaa myös se, miten koira ja sen esittäjä pelaavat yhteen. No meillähän se meni vähän niin ja näin, meikäläinen juoksi vika suuntaan ja suurinpiirtein riuhtoi elukkaa perässä, luisteltiin sikaliukkaalla lattialla kun paniikki iski päälle. Toisaalta, koira voi sijoittua erinomaisesti hyppäämällä tuttavallisesti esitystä seuraavan tuomarin syliin kesken esityksen, kuten eilen kävi ;D

Käytiin sitten pohtimaan seuraavia näyttelyitä. Sain kuulla, että on pukeuduttava sävysävyyn, PUNAISEEN! Paha vaan, että se on ainoa väri, jota en päälleni laita. Kuulemma voittajilla on useimmiten punainen jakku. Ei siis koirilla vaan esittäjillä! Nyt sitten herää kysymys, että mikä ihme siinä on? Pitääkö tämä todella paikkansa?

Tänä aamuna suorittamieni empiiristen tutkimusten perusteella totean seuraavaa: viimeisimmässä Koiramme -lehdessä esiteltiin taas kerran monen sivun verran kuvia näyttelyvoittajista. Laskin että kuvia oli 83. (noin). Seitsemässätoista (17) näistä kuvista oli esittäjällä joko punainen jakku, punainen paita tai punainen hame. Kahdessa kuvassa oli vaikea arvioida, oliko paita punainen vai pinkki, mutta laskin ne mukaan. 20% siis voittavista koirista esittäjä pukeutuu punaiseen. WOW! Aika huikea tulos, vai mitä?

Voiko siis koiran kilpailusijoittumista parantaa pelkällä pukeutumisella? Tässä tutkimusongelma, johon on ehdottomasti tulevan vuoden aikana pureuduttava!



 Alma poseeraa

Kasvattajaryhmässä Coastal Starsin tytöt:
Arctic Zania, Abloom Estelle, Amazing Almaas ja Aflame Aquarii

***
We took Alma to her first Dog Show yesterday. It was very exciting day for both of us. Lot's of new dogs & old friends (Alma's sisters). It was nice to see how all "stargirls" had grown and how their families were. 

It also made me think about lot's of things. Why is it that I drove 600 km to get a 20cm piece of green ribbon? (Green is my favourite colour though!) Why does coffee cost SO MUCH per cup? And more over why do I pay for that? What makes a dog winner?  I learned one interesting point of winner dogs: the handler wears red. Could it be so?! I made a quick survey. Checked out "Koiramme" magazine. In last issue there is 83 pictures from last dogshow winners. And in 17 of those pictures the handler wears red jacket or skirt. It's 20% of winners. This is very interesting point and needs more thorough research! You'll be hearing more from my investigations in future :D

maanantai 10. syyskuuta 2012

Murkku perheessä - There seems to be a teenager in our family

Murkkuikäinen koira taitaa asua perheessä. Rohkeutta on tullut paljon lisää ja ihan ei ole "paikka"-käsky selkäytimessä. Etenkään jos lähistöllä luuhaa kissoja tai ollaan liian lähellä naapurin Paavoa (= pienikokoinen saksalainen jokumikälierotukoira). Minä sodin Alman reviirinlaajentumisuhkaa vastaan pystyttämällä aitoja. Joita nokkela neiti oppii kiertämään muutamassa päivässä.

Tottelevaisuuskoulutuksessa tuli vastaan tilanne, jossa ruoka ei ollutkaan riittävä palkkio. Pitkin kenttää lenteli kivipiirat ja hkblööt. (Tätä ennen on kotioloissa jo juusto menettänyt merkityksensä, samoin kanapullat). Joku ehdotti, että kokeile Oivariinia (sitä se näyttää himoitsevan). Oivariinia on pikkusen ilkeä säilyttää taskussa... Mutta tilanteen pelasti tällä kertaa lelu! Nimittäin muovinen jaffaplo. Se toimi hetken. Seuraavalla kerralla pitää muistaa varata leluja mukaan...

Hirvittävän paljon on kaikkea mielenkiintoista ympärillä ja saa olla kyllä aika sirkuspelle, että neidin huomio pysyy emännässä. Se olen sitten minä joka juoksentelen ja hihkun raiteilla, älkää ihmetelkö...

Kontakti sujuu ihan ok, hihnassa kävely vaatii kyllä treenausta. Luoksetulo pelaa valikoiden. Suurin este näiden toimimiseen taitaa kuitenkin olla minä ihminen. Pysyykö aina ja joka paikassa johdonmukaisuus (no ei..), pystyykö pitämään tunteet erossa tilanteista (argh, nyt se on taas juoksemassa tuonne, ALMAAAAAA!!!) ja ennen kaikkea, miten paljon tähän käyttää aikaa... Ja ei kun ryhtiliikettä taas.

Ensi vkonloppuna mennään ensimmäistä kertaa ihmettelemään näyttelyä ja kyllä on emännällä niin newbie-olo että pois alta. Pitääkö korvat rimmata ja kainalot ajella? Ja ennen kaikkea, mitä MÄ puen päälleni? ...ai niin, oliko se nyt kuitenkin koiranäyttely?

Muutama mörkö pyykkikorien ohella on tullut lisää, mm. naapurin setä. No kyllä se minustakin on vähän jännä, möreä viskibasso ja neonkeltaiset haalarit, tulee leveästi hymyillen iloisena tervehtimään... Kiva setä on silti, ei siinä mitään.

***
I guess we have that teenager in our family now. Alma has become more brave and sometimes she's escaped to meet neighbours' dogs. I've been putting up fences to keep her on her own yard. 

We've been training obedience. She's bit tricky as food doesn't always work as positive reinforcement. Toys have saved me for now but don't be surprised to see mee jumping up&down & shouting "good girl" around neighbourhood...

I feel dog training is tricky. Not the basic idea itself but you staying focused & consistent in every situation. It's hard work! Alma is very quick to learn but also stubborn. She quickly stops doing what you want if  YOU lose y our focus. 

I'm bit excited. We're going to our first Puppy Show next weekend. But we'll talk about that later....