Eipä ole mitään mainittavaa viimeaikoina tapahtunut. Alman kanssa ollaan tehty ihan normaalia lenkkeilyä, vuodenaikaan poikkeuksellisesti mm. metsässä. Tosin vain viikonloppuisin päiväsaikaan, koska pimeällä en lähde mörönsyötiksi. Tästä syksystä lähinnä jää mieleen uudet valkoiset talvikenkäni:
Nyt on sitten kiva, kun tuli pakkaset. Päästään taas pellonlaitaan. Alma aiheutti minulle muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen pomppiessaan iloisesti ojan jäälle, pakkasta on tosiaan ollut vasta muutaman päivän ja mietin, mahtaako jää kestää vai joudunko itse avantouinnille koiran kanssa, mutta ihme ja kumma, kyllä se kesti. Oli vaan vähän liukasta!
Alma alkaa selvästikin "keriä" kohti kevättä ja juoksuja, tuntuu että vauhti vaan kiihtyy päivä päivältä. Toisaalta, työpäivän ajan sisätiloissa nukkuva koira on mitä ilmeisemmin virtaa täynnä kun ihmiset raahustavat illalla kotiin. Alman isää Hajoa kehuttiin leikkisäksi koiraksi ja se pitää paikkansa myös Alman kanssa. Lenkilläkin raahataan ajoittain leluja mukana. Alma myös noutaa mielellään leluja. Pitäisi hankkia joku elukanraato noutoharjoittelua varten...
Edellisviikonloppuna kyläiltiin Ison Daran (Berni) luona ja kirmailtiin savisella mansikkamaalla & onneksi vähemmän savisessa metsässä:
Alma yrittää piiloutua puun taakse
Viikonloppuna päästiin vihdoin ja viimein taas treenaamaan etsintöjä. Oltiin kahdelle koirakolle maalikoirana, käytännössä tehtiin jälki, istuttiin varmaan tunti autossa ja mentiin parkkipaikalle poseeraamaan vähän ennen h-hetkeä; tuuli oli sen verran jäätävä, että jossain vaiheessa alkoi viluttaa. Onneksi oli molemmilla toppikset päällä, Alma olisi ehkä kaivannut kokohaalaria siinä seisoskellessa, mutta vielä pärjättiin näin.
Itse me ei vielä ei lähdetty listajäljille vaan ajattelin ottaa alkuun yksinkertaisen 400m kulman. Kulma oli Almalle alkeiskurssilla vähän haastava välillä ja näin ekoissa treeneissä arvasin, että siinä voipi tulla stoppi, kuten tulikin. Tai no, aluksi Alma hieman mietiskeli alkuhajun jälkeen että mitä meinasit että tehdään (syksyllä söi tässä vaiheessa metsässä mustikoita) mutta lähti kuitenkin reippaasti jäljelle. Yritti oikaista urheilukentän poikki maalikoiran luokse (joka oli siis aidatun kentän toisella puolella rinteessä), mutta kun ei päässyt, jatkoi jäljellä. Kulmassa kävi katsomassa, mihin jälki jatkuisi, mutta päätti lähteä toiseen suuntaan, koska siellä oli pari muuta mielenkiintoisempaa koiraa. Ja selvästi Alma myös tiesi, missä maalikoira on. Minä näyttelin tyhmää ja alkuhajun kertauksen jälkeen Alma lähti taas selkeästi jäljelle ja ilmaisi maalikoiran aika lähellä "loppua". Jatkossa siis pyritään harjoittelemaan ilmaisua, päätin, että haluan, että Alma pysähtyy seisomaan ja katsoo minuun ja tulee luokse kun on löytänyt maalikoiran. Eli ensimmäiseksi aletaan treenata pysähtymistä ja katsomista, toisessa vaiheessa sitten luoksetuloa ko. rituaalin jälkeen. Tai kunhan nyt vaan seisoisi ja katsoisi taakseen ensialkuun... Seuraavissa treeneissä otetaan edelleen kulmia. Opetellaan nyt sitten vallan siksakkia kulkemaan.
Täällä lämmitellään autossa
Jäljen varrella oli himputin hankala paikka: puluparvi lounaalla.
Tästä oli hiukan vaikeuksia mennä ohi...
Ja lopuksi toivotetaan blogin kaikille lukijoille mainiota kuluvaa vuotta ja pyydetään anteeksi paikoin vaihtelevan surkeaa kuvanlaatua, Kissan syytä. Meni ja tiputti joulun alla kännykän koiran vesikuppiin sillä seurauksella, että luulin kännykän hajonneen mutta siinä rytäkässä menikin sim-kortti. Tulin kuitenkin hankkineeksi paniikissa kaupan halvimman älypuhelimen vanhan älyttömän puhelimeni tilalle ja ei voi muuta kuin manata. Tekstiviestit kulkee yhtä nopeasti kuin kakkosluokan posti: uuden vuoden yönä lähettämäni toivotukset saavuttivat kaverit yhdeksän päivän kuluttua. Mainio rakkine.
