Näytetään tekstit, joissa on tunniste merellä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste merellä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Helle... Tuo päiväkausia jatkuva...

Mutta en sano, että voikun olis pakkanen, koska se tulee kyllä, pikemmin kuin toivommekaan. Alma ei ole tuntunut kauheasti helteestä kärsivän, vetäytyy varjoon/viileään helteellä, mutta on kuitenkin "valppaana" koko ajan.

Viikonloppuna hikoiltiin mökillä ja tänään vielä tehtiin lasten kanssa luvattu kaverireissu vesille, muutamien kommervenkkien kautta.

Ja kas kummaa, helle +30 ja risat, merivesi +25 ja Almakin ui! Yhtään uintikuvaa Almasta ei kylläkään tullut otettua, johtuen suurimmaksi osaksi siitä, että itsekin lilluin vedessä)

Karvat on tippuneet juoksujen myötä, mutta merivesikäsittelyn jälkeen koira ei näytä enää niin alastomalta...









torstai 26. kesäkuuta 2014

Kesää/in the Summertime

Kevät ja alkukesä on jotenkin lipuneet sormien välistä. Liekö syynä nämä kelit vai vaan hidas toipuminen talvihorroksesta, mene ja tiedä. Alman kanssa on muutaman kerran ehditty käydä rally-toko -harkoissa, muutamana viikonloppuna ihan vaan mielenvirkistämiseksi arkitottiskurssilla ja muutamissa etsintätreeneissäkin on pyörähdetty. Vähän sitä ja tätä ja tota.

Kotkan näyttely oli kesäkuun 15. pv ja siellä tuloksena AVO-EH ja AVK1 ja kehotus lihotuskuurille. Alma onkin nyt jostain syystä tosi hoikassa kunnossa eikä painoa/massaa tunnu tulevan vaikka tekisi mitä. Määränsä enempää neiti ei myöskään syö. Kokeillaan nyt vaihtaa ruokamerkkiä hiukan energiapitoisempaan+proteiinipitoisempaan ja katsotaan miten käy :)

Tänään käväistiin vihdoin ja viimein lonkka ja kyynärä -kuvauksissa, odottelemme virallista lausuntoa takaisinpäin, mutta lähettävä ELL oli sitä mieltä että lonkat on B ja kyynärät 0. Siitä me ollaan iloisia! Mutta odotetaan nyt sitä virallista lausuntoa, niistä ei aina tiedä. Samassa röntgenrytäkässä sitten kuvattiin myös Alman etuhampaat, kappas vaan oli nimittäin jossain temutessa murtunut vasen yläetuhammas. Siitäkin sitten tulee oma lausuntonsa.

Neiti otti kuvauksen jälkeen oikein huolella unta palloon ja äsken vasta lähti ulos ja liikenteeseen, vain palatakseen pikapikaa takaisin punkkaan.

Eilen käytiin moikkaamassa Malvaa & Hjördistä, joista ensinmainittu tulee Alman kaveriksi viikonlopuksi. Luvassa siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita...

Juhannus vietettiin vesillä ja Alma pääsi juhannusaattona hillumaan oikein sielunsa kyllyydestä. Siitä sitten olikin kallioilla kiipeilyn/ryntäilyn seurauksena tassussa haava ja juhannuspäivä ja sitä seurannut sunnuntai menikin käytännössä makoillessa ja kinttua potiessa.

***

It's been ages since I've posted anything in English. I thought it's about time to tell something in English too. Winter has been busy surviving from day to day life and now that Summer has come we have bit more free time  - also for blogging. This Summer has been coldest for ages. Temperatures have been around +10 C and it's been rainy. Alma doesn't bother the temperatures because of her black fur she likes to keep in shadows on sunshine. But she doesn't like the rain. 

We've been to a few shows:
Hamina Int. Dog Show judge Hannele Jokisilta : Open Class EXC, CAC, CABIB & BOS
Kotka Int. Dog Show judge Arja Koskelo: Open Class VG

Alma was commented being feminine & "breed-like" bitch but she needs bit more weight and muscles. Alma is very slim at the moment and she should have bit more weight I just don't know how to get it. I've changed her food into more energy rich food & hope for the best.

Today we went for vet to get hip&elbow x-ray. Now I wait for official opinion from the Finnish Kennel Club but our vet gave promising results: Hips B & Elbows 0. But we'll wait for the official report. 

We've been trainging for tracking lost animals and Alma has succeeded really good. On May we begun training rally obedience wich is great lot fun. Only bad thing is that we have to drive 40 min to get coaching since I didn't find any coaches nearby. We'll train just for our own fun and I'm not seeing us competing in near future. I need more training :D

 We spent the Midsummer in the archipelago as so many times before and Alma just loved it. She was so excited to get there that she jumped & ran all over on rocks and got a scar on her right back foot. Wich was good since she kept still for two days after that...

















Alman kesäpermanentti :D

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Alman extremeuimakoulu

Helle, musta koira = hikeä tippuva kieli. Perheemme vietti viikonlopun vesillä. Olin jo etukäteen suunnitellut, että nyt olisi hyvät ilmat kokeilla, miten Alma suhtautuu uimiseen.

Sanomattakin on varmaan selvää, että eihän se uimakoulu kovin leppoisissa merkeissä alkanut. Nimittäin heti rantauduttuamme Alma päätti seurata emäntäänsä rannalle mahdollisimman pikaisesti ja valmistautui veneen keulalla tekemään loikan kalliolle. Jotain meni kuitenkin pieleen neidin etäisyyden arvioinnissa ja niinhän siinä sitten kävi, että Alma molskahti veteen. Onneksi oli pelastusliivit päällä, tuli niidenkin kantavuus sitten testattua. Puoshaan kanssa sitten ongittiin uitettu koira rannalle, koska koira yritti kiivetä pystysuoraa kalliota ylös.

Uimareissusta selvittyään Alma leikki iloisesti pallonsa kanssa rantakalliolla ja eiköpähän siinä sitten käynyt niin, että pallo lieri kalliolta veteen. Koira lähestyi varovasti palloa kalliota pitkin ja tällä kertaa oli hieman jyrkkä ja liukas kohta, josta koira taas putosi veteen. Tällä kertaa ilman liivejä. Todettiin, että koira osaa uida, mutta ei kyllä tajua mitään rantautumisesta. Onni onnettomuudessa taisi olla, että kynnet jäivät leikkaamatta ennen reissua, joten koira kiipesi hämähäkkimiehen ketteryydellä kalliota pitkin ylös.

Tästähän seurasi sitten se, että loppureissun ajan Alma varoi visusti putoamasta veteen enää uudelleen. Uskalsi se kuitenkin mennä vedenrajaan kahlailemaan lelujen perässä ja ylittää jopa kalliokannaksen, jonka yli laineet iskivät.

Koiranomistajan niksi: Jos haluat näyttelyyn koirallesi erittäin tuuhean näköisen hännän, uita koira merivedessä!

Kivillä, kallioilla ja metsässä touhuaminen vaikutti ainakin sivusta seuraavan ihmisen mielestä ihan hauskalta puuhalta koirankin mielestä. Metsästä löytyi paljon koloja, joita Alma olisi mieluusti tutkinut pidempäänkin, mutta emäntä joutui kiskomaan hihnassa pois, saaressa nimittäin on käärmeitä ja villiminkkejä.

Oman lepuutuspaikan Alma löysi veneen perästä, hyllyn päältä...












Liikkuva lankku keulalla oli superjännittävä 
ja vasta sunnuntaina Alma uskalsi oikeasti itsenäisesti
kulkea lankulta rantaan ja rannalta veneeseen. 






sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Laivakoira - A ship dog

Kuusitoista viikkoa tuli täyteen ennen juhannusta, Alma sai tehosterokotukset ja kun oli niin reipas tyttö, haettiin myös ikiomat pelastusliivit. Juhannus vietettiin vesillä. Alma taisi olla sitä mieltä, että pelastusliivit on jonkinsortin rangaistus, sen verran alistunut oli ilme. Veteen se uskaltautui juhannusaattona nilkkoja myöten, mutta muuten vietti juhannusta rannalla. Saaresta löytyi leikkiseuraa, 3kk vanha bretoni. Melkein menivät sisaruksista, tämä bretoni oli nimittäin väritykseltään aivan saman värinen kuin staby. Lokkeja Alma seisoi hienosti. Sen verran taisi olla uutta ja ihmeellistä pennulle, että uni maittoi lauantaina melkein koko päivän. Sunnuntaina herättiin sateenjälkeiseen aamuun ja aamulenkin jälkeen Alma vaikutti selvästi kotiutuneen veneeseen, koska meno oli selvästi rempseämpää kuin lauantaiaamuna.

 Last weekend we had Mid Summer in Finland which is 3 day holiday. Our family headed out on sea. Alma is 4 months now and enjoyed her first boat trip. She found 3 month old breton to play with on island we landed on and had a blast. Alma was brave enough to tip her toes on water but wouldn't swim. I don't blame her, the water was freezing! Before trip we went to buy her own life jacket. She didn't appreciate being wrapped in something so thick and looked at us people like she thought she was punished for something. Soon she got used to life jacket and being on water & felt more like herself.