Pentuhulinaa

Aika kirjaimellisesti tämä kesä on ollut pentuhulinaa, enemmän tai vähemmän pennun ehdoilla elämistä. Alman kanssa on nautittu aikuisten lähes yöllisistä lenkeistä kun koko talo on saatu ensin nukkumaan.

On käyty mökillä, Hämeessä ja Pirkanmaalla ja kotosalla treenailtu ihan perusjuttuja. Alman kanssa rally-tokoiltu oman höntsäporukan kanssa. Pennulle Alma alkaa pikkuhiljaa lämmetä, pentu saa nukkua melkein Alman vieressä. Sen sijaan muita reviirille tulevia koiria Alma on alkanut vähän karsastaa. Liekö kolmen vuoden aikana tottunut vähän turhan rauhaisaan elämään, nyt sitten kertalaakista on sekoitettu madamen päiväjärjestykset. 

Sen sijaan vanha kissaherramme ei jostain syystä ole ollut moksiskaan pennusta. Almalle se aikoinaan sähisi kuukauden päivät, ennen kuin tottui ja Malvaa se karttaa. Sen sijaan Leidaa kissa ei väistä, ei sähise, ei oikeastaa noteeraa mitenkään. Toisaalta Leidakin on jättänyt kissan täysin rauhaan, liikkuva kissa vähän kiinnostaa, mutta muuten ei. 

Stabypojat Vilho ja Väpä on käyneet meillä leikkimässä ja eilen Vilho oli päivähoidossa. Pennuilla oli vauhdikas päivä! Leida nukahti melkein heti Vilhon lähdettyä kotiin ja nukkui aamuun asti. Puoli kuudelta vasta ensimmäinen vessakeikka!

Lomaa ei ole pitkälti jäljellä. Vielä on edessä pennun totuttamista yksinoloon (sitä on vähän harjoiteltu) ja perustottelevaisuutta.

Vilho&Leida

Vilho&Leida

Penturallia...

Tämän kanssa Alma jopa leikkii pennun kanssa, lähinnä niin, että nappaa pallosta kiinni ja pentu toisesta päästä, yrittäessään varastaa lelua Almalta...

Alma pysyy passissa (=tuijottaa tennispalloa transsissa) vaikka mitä tapahtuisi ympärillä...

Touhukkaan päivän jälkeen tulee uni

 Periskooppi pystyssä viljapellossa

 Jonkun on vahdittava grilliä...

Tyttöjen iltahulinat

 Ihanaa... se penska nukkuu ja mä oon täällä 

 Seisotuspönötyksen harjoittelua

Chili-iskä

Leidassa on paljon samaa kuin isässään :)

Kevättä kohti

Lumi sulaa kohisten ja meillä alkoi juoksut. Karvaa on pudonnut tasaiseen tahtiin koko talven ja Neiti on hyvin lyhytkarvainen. Siellä täällä törröttää pitkiä hapsuja, mutta ei puhettakaan, että olisi samanlainen tuuhea turkki kuin viime talvena. No talvikin on ollut lämmin ja vähäluminen, että eikai se ihme ole.

Voikohan koiranturkista ennustaa tulevan kesän säätä? Povataan pitkää, lämmintä kesää ja hyviä uimakelejä!

Alma täyttää loppuviikosta 2 vuotta. Tuntuu, että se oli pentu ihan äsken. Joko olen kahden vuoden ajan herännyt aamulla säässä kuin säässä lenkille viimeistään klo 7? Ja vaapottanut joka päivä muutenkin lenkillä? Miksei se näy missään tässä kropassa? ? Joku tässä reeniohjelmassa on pahasti pielessä... ;)

Pikkujoulukausi avattu!

Sehän on niin, että jotta ehtii käydä kaikkien sidosryhmien pikkujoulut lävitse, on pikkujoulukausi korkattava eikun siis avattava ajoissa. Tänä vuonna siis lokakuussa. Porhallettiin eilenillalla suvun mökille ja vietettiin iltaa pikkujoulujen merkeissä (kyllä, lanttulaatikot ja kaikki...) ja yötä vietettiin isännän&Alman kanssa pikkuisen koleassa vintissä. Neljän peiton alla pörröaamutakkipäällä, koira kainalossa, ei ollut onneksi kylmä kuin nenänpäällä.

Harmillisesti kukaan ei ollut taltioimassa videota Alman ja minun yöjuoksuista: Mummi heräsi yöllä huhuilemaan Almaa, jonka luuli mellastavan vintin puolella. Minä heräsin siihen. Alma istui porstuassa itkemässä. Luulin sen haluavan pihalle ja päästin, samalla suunnaten itsekin huussin suuntaan. Takaisin tullessa huhuilin pilkkosen pimeässä Almaa, mutta sitä ei kuulunut. Luulin sen mennen jo sisään, mutta rappusilla tajusin, että ovi oli kiinni eli se oli vielä jossain pihalla. Silmäkulmasta näin hämärässä jonkin vilahduksen ja huhuilin taas, tuloksetta. Nappasin lampun mukaani ja soikoilin pimeyteen. Siellä se koira viiletti pitkin peltoa pilkkosen pimeässä. Minä sitä sitten huutelemana ja vislailemaan, taas tuloksetta. Ei auttanut muuta kuin lähteä ainotossuissa, pörröaamutakinhelmat lepattaen juoksentelemaan pellolle. Tässä kohtaa ilmeisesti koira tajusi, että on parempi lähteä viemään tuo huuhkaja nukkumaan ja seurasi minua lopulta kiltisti sisään.

Levottoman yön jälkeen tehtiin aamulenkki lehmiä katsomaan ja seikkailtiin lähimetsässä. Koira oli sen verran innoissaan mökkireissusta, ettei vauhtitassusta saanut kunnon kuvaa...

Hirvijahdin varalta oranssit liivit...
Tosin Alma on kyllä pienempi kuin hirvi....

Mööööööööö sanoivat lehmät

Kuukkeli tekee ihan yllättäin ja pyytämättä 

tällaisia vinkeitä animaatioita, mutta tämmöistä se meno

metsässä oli :D

Etsijäkoira-alkeiskurssi lähenee loppuaan...

Alman kanssa on käyty Etsijäkoiraliiton alkeiskurssia tässä syksyn mittaan. Harjoitusjäljet on tehty ja edessä on enää loppukoe ensi viikonloppuna, vähän jänskättää. Nimittäin oma suoriutumiseni, koira toimii kyllä. Itsellä tekee tiukkaa selvitä metsässä pystyssä, puhumattakaan siitä, että pitäisi vielä tarkkailla koiran elkeitä. Kaiken kukkuraksi sain jostain oikein kunnon lenssupöpön, vaakalaudalla on koko viikonloppu, ellei tämä nenän vuoto hellitä.

Viimeisissä jälkiharjoituksissa Alma on selvästi ymmärtänyt jutun juonen. Alma seuraa jälkeä maavainulla varmasti. Hankaluuksia on vähän tullut kulmissa ja maastotyypin vaihtuessa. Silloin keskitytään syömään mustikoita tai istahdetaan hetkeksi istuskelemaan, hankalimmissa tilanteissa tirautetaan itkut.

Viimeisimmällä jäljellä (30min vanha jälki) Alma kulki ensimmäiseen kulmaan asti varmasti, ei kuitenkaan häsläten tai liian nopeaa tahtia, pysyin perässä. Kulmassa Alma jatkoi matkaa varmasti peltotielle ja suoraan ojan yli heinäpellolle, minä perässä. Kurssin ohjaaja huuteli perääni ojan takaa, että mitä meinaat, onko koira varmasti jäljellä? ...Mistäs minä sen olisin tiennyt,  koiran vainuunhan siinä oltiin luottamassa, pikkasen kyllä kävi keskellä peltoa mielessä, että mitenköhän ne on tällaisen reitin valinneet... Seuraavaksi kuului selän takaa, että mitä jos kutsuisit koiran takaisin, no tein työtä käskettyä ja palattiin peltotielle. Alma lähti taas varmasti tietä eteenpäin, pysähtyi kohta ja tuli luokseni. Tässä kohtaa sitten tietysti ihmisenä kävin ihmettelemään, että mitä kummaa, jatka nyt vaan matkaa, tulen perässä. Ja sitten kuuluu taas ohjaajan ääni selän takaa, että mitä ihmettä SINÄ teet?! Ja siinä kohtaa välähtää, että ei hitsi, taidetaan olla ihan vikasuunnalla... Eikun takaisin kulmaan ja vastakkaiseen suuntaan mäkeä ylös ja kas, mäen päällä se maalikoira olikin.

Eli eniten huolettaa loppukokeessa oma sekoiluni. En osaa vielä riittävästi lukea koiraani ja käsitykseni hajujen ja ilmavirtojen liikkeistä eri maastotyypeissä on aivan olematon. Mutta elämässä pitää olla haasteita :)

 Luontovisa: mitä kuva esittää?
A) lehtisalaatin taimi
B) hirvensarvijäkälä?

C) muu, mikä?

Lentävä hollantilainen vauhdissa
- niin vauhdissa, että kuvakin on vauhdikas!

Varma alku, kuono turpeessa

No nyt mä en ole ihan varma, että mitä mun pitäisi tehdä...

Ja matka jatkuu

Välillä otetaan ilmavainua

Tässä on hankala kulma, syön mustikoita.

Ja sitten ollaan itse maalikoirana mättäällä

Rankkaa mökkeilyä & uusia hajuja

Sain ajatuksen kutsua kaverini lapsineen sukumme mökille yökylään. Suunnitelmissa oli 3xS-leiri: syömistä, saunomista ja seikkailua.

Tietysti reissu aloitettiin syömisellä, koko porukka oli nälkäisiä kuin sudet ja fajitakset sekä herkut teki kauppansa. Saunanlämmitys sujui perinteiseen tapaan: paljon paperia ja savua... Ennen saunaa päätettiin tehdä vielä iltahämärissä Jännä-retki läheiselle metsäautotielle (tuttavallisemmin käyttämään Alma pikku iltalenkillä). Hämärässä kaikki näytti tosi hämärältä ja vähän jännältä. Alma otti jossain kohtaa metsää jonkin hajun ja lähti pontevasti seuraamaan sitä. Onneksi olin varautunut lenkkiin jälkiliinalla ja pysyin jotenkuten koiran perässä. Saalista ei tällä kertaa saatu, koska ihmisväen vilkas mielikuvitus alkoi laukata aika hurjaa vauhtia. Lapset epäilivät nähneensä karhun. Todennäköisempää on, että iltahämärissä liikuskeli supikoira, joka pakeni meidän hunnilamaamme. Sen sijaan näimme pari lepakkoa! Aiheesta riemastuneena 3. luokkalainen kertoi kaverinsa kohdanneen kerran vesikauhuisen lepakon...

Takaisin mökillä Alma haukkui ilmeisesti rabieslepakoita tai sitten kurkia, jotka pitivät elämää kauempana pellolla, mutta melkoista mörköräksytystä oli ilta. Säestys tuli naapurin hirvikoirilta... Selkeästi juoksut ovat saaneet Alman vähän hermoheikoksi räksyksi.

Saunassa löydettiin laumasta desantti. Eliminoimme tunkeilijan välittömästi. Hirvikärpäset ei oo meidän kavereita.

Jossain vaiheessa yötä olemme ilmeisesti nukahtaneet, koska klo 06 aamulla heräsin siihen, että hunnilauma alkoi keräillä varusteitaan. Klo 09 mennessä totesimme, että lauma on varusteissaan, aamupalat syöty ja seikkailu voi jatkua.

Kävimme ensin tarkastamassa edellisillan jäljet, mutta emme löytäneet sen koommin karhua kuin supikoiraakaan. Tässä vaiheessa huomasin unohtaneeni kameran mökille. Päätimme oikaista metsän poikki tielle, se menikin kivasti peffamäkeä melkoisen tiheän kuusikon lävitse lähes pystysuoraa rinnettä, aika jännää kaikkien mielestä... Alma kulki hienosti. Tulin joukkion viimeisenä ja hetkeksikään Alma ei jättänyt minua näkyvistä, tarkkaili, että pääsen turvallisesti könyämään (=vierimään) alaspäin. Samalla se selvästi tarkkaili edempänä kulkevaa laumaamme.

Jatkoimme hieman helppokulkuisempaan maastoon ja löysimme kivan mustikkamättään, jossa nautimme eväitä: Jaffaa, nakkeja ja mustikoita...

Luulin, että tie veisi meidät kylän toiselle puolelle. Periaatteessa olin oikeassa. Meidän ja kylän toisen puolen välissä oli kuitenkin sähköpaimen, jota tietysti indianajoneshenkiset nuorukaiset testasivat ja pikkusen kuulemma pisteli, mutta ei niin paljon, että se olisi heitä pidätellyt. Sitä vaan ihmettelivät, että miten se lehmiä pidättelee?

Alma pääsi tutustumaan uuteen hajuun: sonta ja nautaeläin (lihakarjaa...). Oli erittäin kiinnostunut sonnasta (kuinkas muuten...) ja seisoi hienosti kun huomasi nautalauman laitumella. Päätimme kääntyä takaisin, koska emme arvanneet koiran kanssa lähteä kävelemään lehmälauman lävitse. Saattoi siellä olla muutama sonnikin.

Koska olisi ollut täysin tylsää ja seikkailutonta palata tietä pitkin sinne, mistä tultiin, päätimme oikaista hakkuuaukean ja sänkipellon kautta. Siinä välissä oli vaan heinäpelto/kesanto/mikälie nokkosvitikko, jonka lävitse jouduimme kulkemaan ja hyppäämään muutaman ojan yli. Tosi jännää, etenkin jos laskeutuu rähmälleen nokkospöheikköön.

Päästyämme vihdoin hengissä seikkailultamme mökille, kaikilla oli taas valtava nälkä, joten taas syötiin ja tapettiin hirvikärpäsiä, joita löytyi jokaisen päästä. Alma oli tässä vaiheessa aika tattis, hakeutui varjoon huilimaan. Tasan puoli tuntia se taisi huilata, kunnes oli taas valmis leikkimään. Saman verran taisi kestää junioreilta aikaa palautua, koska vilistivät melkein heti syötyään lähimetsään ison kallion päälle huhuilemaan.

Äidit sen sijaan alkoivat olla vähän raatoja :)

Kiitos Margelle & junioreille huisista seikkailureissusta ja otetaan uudestaan joku kerta!

 Nyt on ihan pakko huilata!

Ja sitten jaksaa taas leikkiä...

Bongaa kaksi marakattia tästä kuvasta!

Puskaissa piileksi pari HepokattiHeikkiä

Laama-Lady & Pomponautti

Kevät. Ihanaa kun pellot kuivuu ja sinne pääsee vielä ennen kevätkylvöjä juoksentelmaan. Nautitaan tästä ajasta täysin siemauksin.

Olen pitänyt Almaa reippaana koirana - mitä se onkin - ja jos kohta tiettyjä mieltymyksiä tuhoamiseen (kengät, pehmolelut jne.) on niin Almahan on itse laama verrattuna herra Pomponauttiin! Pomponautti (nimi muutettu) on 5 kk vanha suursnautserin pentu ja Varsin Reipas tapaus.

Hassulta tuntuu, että vuosi sitten Alma oli jotakuinkin samanlainen kuin Pomponautti. Pieni, innokas, höppänä. Verrattuna Pomponauttiin, Alma on aivan laama-lady. Hillitty, hallittu, Neiti. Tottelee jopa.

Vuosi on ollut aikamoinen. Päivääkään emme ole katuneet, vaikka vuosi on ollut monella tapaa ehkä entistäkin hektisempi. Koira vaatii rytmittämään päivää entistä tarkemmin. Mikä on muuttunut? 

Herään joka arkiaamu klo 06.00 viedäkseni Alman ulos. Manaan sitä päivää, kun ajattelin, että perheeseemme sopisi hyvin koira. Kävellessäni ulkona, nähdessäni vuodenaikojen vaihtumisen ympärilläni olen toisaalta myös onnellinen, että näen asioita, joita en muuten huomaisi: pajunkissoja tammikuussa, pakkasessa kimaltavia puunoksia, riemunkirjavia syksyn lehtiä ja kevään ensimmäiset leskenlehdet. Keväinen pakkasaamun tuoksu. Tiedän myös naapurien työajat entistä tarkemmin! 

Koira on sietämätön riesa välillä. Meillä on syöty useat kengät, pehmoleluja, alushousut, kissanruuat, juustot, oivariinit, räsymattoja, kyniä, muovipulloja, koirille tarkoitettuja lelupalloja (eivät kestä muuten mitään!), muovisia paistinlastoja, kalanruokaa ja varmaan aika paljon muutakin, mitä juuri nyt en muista. Olen pohtinut, että suurin syy tälle tuhoamiselle on ehkä kuitenkin minussa: onko minulla riittävästi aikaa koiralle? Leikinkö sen kanssa, koulutanko sitä riittävästi? Tuhovimma nimittäin yltyy yleensä lomien jälkeen ja viikonlopun jälkeen eli silloin, kun olemme töissä, koulussa ja eskarissa. Toisaalta olemme oppineet myös säntillisemmiksi: ei jätetä ruokia pöydille, ei kenkiä lojumaan mihin sattuu. Tekee hyvää boheemille perheellemme. 

Liikunta on minulla lisääntynyt 200% siitä, mitä se oli ennen. Käyn aamulla ”pissalenkin” ja illalla töistä kotiuduttuani toisen pidemmän lenkin. Liikun siis kaksi kertaa päivässä, joskus jopa kolme. Se ei kyllä näy ainakaan vielä vyötäröllä, valitettavasti… 

Lapset ovat oppineet laittamaan tavaroitaan koiran ulottumattomiin. Niitä sitten löytyykin jännittävistä paikoista: kenkiä mm. kirjahyllystä. 

Alussa myös Mies oli innokas lenkittäjä. Minä kävin aamulla, mies illalla. Muistan, kun Katin kanssa juttelimme Club Showssa vuosi sitten, sanoin, että koko perheelle ollaan koiraa etsimässä, mutta kyllähän siinä lopulta niin käy, että se on minun koirani. Ja olin aika oikeassa. 

Nykyään minulla on kolme varjoa kotona: ensin tulee koira, sitten lapset. Oikeastaan koko konkkaronkka ikäjärjestyksessä kulkee perässäni, mihin ikinä satun menemäänkään. Tai ainakin koira. Alma tottelee selkeästi parhaiten minua, toisaalta olen eniten sen kanssa myös tehnyt töitä, käynyt pentukurssilla jne. 

Lapsiin Alma on suhtautunut hyvin, joskin selvästi se pitää lapsia enemmin leikkikavereinaan ja etenkin iltaisin haastaa kavereita leikkiin. Kesällä Alman ollessa vielä pentu se tuppasi näykkimään etenkin nuorimmaistamme housunlahkeesta sillä seurauksella, että legginssit ovat nyt muodikkaan rei’itettyjä. Nyttemmin se on muuttunut kuonolla tökkimiseksi. Lapset ovat olleet hieman arkoja komentamaan Almaa, tai ehkä pikemminkin ei-vakuuttavia. Poikaa koira uskoo selvästi paremmin, mutta pieni tyttömme ei vielä ihan aina muista, miten pitäisi toimia. Lapset kuitenkin pitävät koirasta ja koko ajan, mitä isommaksi Alma tulee, sitä enemmän. 

Perheessämme on ehkä oikeastaan yksi ainoa otus, joka ei koiraa arvosta. Nimittäin vanha kissaherramme. Ne tulevat juttuun parhaiten nukkuessa. Muulloin kissa etsiytyy koiran ulottumattomiin tai antaa kynttä. Alma kovasti haluaisi leikkiä, mutta kissa ei tunnu sitä ymmärtävän. Toisaalta ne ovat uskomaton tehokaksikko päättäessään alkaa hiirijahtiin kahden aikaan yöllä! Eikä niitä pysäytä mikään. Paitsi se hiiri, sitten kun se on hengiltä. 

...Mutta takaisin Pomponauttiin. Olemme siis ryhtyneet Pomponautin virrankatkaisijoiksi. Ja hienosti Ladymme käyttäytyy pennun kanssa. Ja kivasti saa molemmat reilun vartin riehunnalla rauhoittumaan ;D

Ihan vaan pikkunen pentu olen...

;D

Sano AAAAAA!

Alma näyttää pennulle kaapin paikkaa...

 Koira kuulolla ;D

 Joko saa mennä?

Mikä siellä pellossa viipottaa? No hiiru....