keskiviikko 28. elokuuta 2013

Juoksut - nimensä veroiset

Täällä ollaan ilakoitu, että juoksut tulee lokakuussa. Vauhti lähtee kiihtymään ja turkki tippuu vauhdissa päältä. Kunnes. Tänä aamuna. Ihan yllättäin ja pyytämättä jäin aamulenkillä tuijottelemaan koiran takapäätä.

Tiedäthän, se tunne kun olet kammennut itsesi väkisin sängystä ylös, tukka seisoo päässä ja järki on pysäkillä, kävelet apaattisena koiran (joka iloisena touhottaa tienposkessa haistellen joka ikisen oravanpapanan) perässä ja jäät tuijottamaan sen hännänalusta. "Onko se aina näyttänyt noin punertavalta? Onko sillä ripuli? Mikä hiisi tuo on...?" Kunnes se järki liikahtaa pysäkiltä ja laskee yhteen karvan irtoamisen tukkoina, lisääntyneen ruokahalun ja oudon peräpään. Vielä ihmetyttää ne punaiset tiplat lattialla lenkin jälkeen. Ei saamari, just eilen pääsin kehumasta naapurin Ridge-Rakastajan isännälle, että ei mitään huolta vielä, ei oo juoksuja mailla halmeilla... No nyt ne sitten on.

Sillä seurauksella, että tänä iltana on ollut aivan tautinen meininki: kenguruhyppyjä eteisessä, vinkuhaukkua ja räyhäystä pihalla olemattomille möröille, pallonjahtausta ja emännänrääkkäystä (tennispalloa ei tuoda luokse vaan tiputetaan portaan alle josta sitä raivokkaasti haukkuen kaivetaan kunnes emännän hermot menee ja peukalo tulee apuun) ja pallo päätyy taas piiloon.

Pöydänkulmalla jäähtymässä ollut huominen ruoka katosi ns. parempiin suihin (oma vika, mitäs jätin, mutta kun melkolailla koko kesä on mennyt ilman isompia ruokavarkauksia!!) ja siinä sivussa neljännespaketti oivariinia. Ratkaisin ylienergisyysongelman ottamalla taas käyttöön vanhan kunnon ruokintamunan, josta riittää hupia niin kauan kuin nappuloita piisaa.

Ja siis kaikki tämä peruslenkityksen päälle, tietysti.

Viimeiset  viikot ovat ilmeisesti menneet vähän varkain, koska olemme olleet etsijäkoira-kurssilla, riittävästi pään vaivaa --> ei hyperaktiivisuus vaivaa.

Toisaalta on tämä ihan hauskaa. Ainakaan ei ole yksikään päivä samanlainen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heipat! Heitä terkkuja meille - uusiin kamuihin olisi mukava tutustua! ;)

Hey there! Drop us a line or two! It's always fun to meet new friends ;)