tiistai 20. marraskuuta 2012

Koiran ruokinnasta - Feeding your dog

Koiran ruokinta on mielenkiintoista. Koirahan on lihansyöjä (lähde: Wikipedia). Jotkut koirat Barffaavat, toiset vannovat kasvisruuan ja jotkut jopa normaalien koirannappuloiden nimiin. Meidän koira on sekasyöjä. Tähän mennessä on normaalin koiranruuan ohella (ja usein myös sijasta) mennyt hiomapaperia, kenkiä (lukuisia), jauhelihaa, nakkeja, currykastiketta, kalaa (myös ruotoineen, mistä sain pienoisen paniikin), tammenterhoja, kaninpapanoita, kissanruokaa ja nyt viimeisimpänä AKVAARIOKALAN RUUAT! Neiti oli käynyt varkaissa käsilaukullani ja jollain ihmeen ilveellä kiertänyt kalanruokapurkin (jonka mummi oli ystävällisesti lapsille antanut meidän KALOJA varten) auki ja rouskutti tyytyväisenä eteisen lattialla kalanruokaa, kun sain elukan kiinni itse teosta. Ilmeisesti purkissa ei ollut kuin pari ruokalusikallista nappuloita ja niitä jäi vielä jäljellekin. Mielenkiintoista yötä ja jätöksiä (jälleen kerran) odotellessa...

- - -

Feeding your dog is very interesting. There are several different opinions on how your dog should be feeded. According to Wikipedia dogs are in fact carnivores or omnivores. Our Alma is definitely an omnivore. Her diet has been (this far) basic dog food (no advertisement here!), sanding paper, shoes (several different types!), minced meat, sausages & frankfurters, curry, fish (including fish bones that made me panic), acorns, rabbit poo, cat food and now FISH FOOD for aquarium tank fishes!!! She had robbed my hand bag and somehow opened a fish food can that granny gave our kids & was happily scrunching the fish pellets when I caught her! Luckily it wasn't full can!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heipat! Heitä terkkuja meille - uusiin kamuihin olisi mukava tutustua! ;)

Hey there! Drop us a line or two! It's always fun to meet new friends ;)