Ja mehän parannetaan tulosta tasaseen tahtiin. Tänään JUN2 ja EH. Laatuarvostelussa "Hyvät mittasuhteet & luusto. Selvä sukup. leima. Hyvät pään linjat. Hyvä kaula & selkä & rungon syvyys. Pitkä lanne. Kovin kapeat takaliikkeet. Eturinnassa voisi olla enemmän leveyttä. Hyvä sivuaskel. Hyvä karvanlaatu."
Tästä kapeasta takaliikkeestä on kuultu aiemminkin ja tänäänhän neiti ei tottatosiaan ollut edukseen, koska mitä ilmeisemmin mökötti minulle. Junttasi tassut tanaan keskellä kehää ja näyttelyhihna irtosi. Minä hätäännyin (taas kerran) ja juoksentelin kehässä tämän jälkeen kuin päätön kana. Onneksi menin tällä kertaa sentään oikeaan suuntaan päin.
Vapautuneena metsässä, pellolla, pihalla Alma juoksee nätisti eikä ollenkaan kapeasti, mutta argh eipä tietenkään kehässä. Toisaalta, eipä me nyt olla kehäliikkumista kauheasti treenattukaan. Että siitä sitten seuraava projekti, koska joulukuusen koristeethan pitäisi saada. Punaisia ja vihreitä lähinnä. Ehkä valkoisetkin kelpuuttaisin ;-P
Alma oli muutenkin taas kerran aamusta alkaen sitä mieltä, että en muuten lähde mihinkään enkä etenkään liiku mihinkään. Se nimittäin TIETÄÄ milloin ollaan lähdössä näyttelyyn tmv. Ei vahingossakaan lähde yläkerran rappusten passipaikalta mihinkään, vaikka muissa tilanteissa pelkkä oven avaaminen saa koiran pinkaisemaan toiselle puolelle kylää alta aika yksikön.
Kehää odotettaessa neiti seisoi hajuraon päässä ja katseli siihen malliin minua, että arvaa vaan teenkö yhteistyötä. Emmyn (Marrondales Emmy) parin kerran rähähdys Almalle ei auttanut asiaa vaan seisoi TODELLA pitkän hajuraon päässä Emmystä & äiti-Ragnasta.
Näillä kuitenkin mennään. Ja muuten laitan sen punaisen koltun hankintaan...
Hamina Bastion KV:
Marrondales Emmy JUK1 ERI SERT
Coastal Stars Amazing Almaas JUK2 EH
Ragna Rosebud Fan Fryske Komof PN1 AVO-ERI ja taisi tulla myös CABIB tms.(vähän pihalla näistä) ja ROP:inkin nappasi.
lauantai 11. toukokuuta 2013
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Laama-Lady & Pomponautti
Kevät. Ihanaa kun pellot kuivuu ja sinne pääsee vielä ennen kevätkylvöjä juoksentelmaan. Nautitaan tästä ajasta täysin siemauksin.
Olen pitänyt Almaa reippaana koirana - mitä se onkin - ja jos kohta tiettyjä mieltymyksiä tuhoamiseen (kengät, pehmolelut jne.) on niin Almahan on itse laama verrattuna herra Pomponauttiin! Pomponautti (nimi muutettu) on 5 kk vanha suursnautserin pentu ja Varsin Reipas tapaus.
Hassulta tuntuu, että vuosi sitten Alma oli jotakuinkin samanlainen kuin Pomponautti. Pieni, innokas, höppänä. Verrattuna Pomponauttiin, Alma on aivan laama-lady. Hillitty, hallittu, Neiti. Tottelee jopa.

Olen pitänyt Almaa reippaana koirana - mitä se onkin - ja jos kohta tiettyjä mieltymyksiä tuhoamiseen (kengät, pehmolelut jne.) on niin Almahan on itse laama verrattuna herra Pomponauttiin! Pomponautti (nimi muutettu) on 5 kk vanha suursnautserin pentu ja Varsin Reipas tapaus.
Vuosi on ollut aikamoinen. Päivääkään emme ole katuneet, vaikka vuosi on ollut monella
tapaa ehkä entistäkin hektisempi. Koira vaatii rytmittämään päivää entistä
tarkemmin. Mikä on muuttunut?
Herään joka arkiaamu klo 06.00 viedäkseni Alman
ulos. Manaan sitä päivää, kun ajattelin, että
perheeseemme sopisi hyvin koira. Kävellessäni ulkona, nähdessäni vuodenaikojen
vaihtumisen ympärilläni olen toisaalta myös onnellinen, että näen asioita,
joita en muuten huomaisi: pajunkissoja tammikuussa, pakkasessa kimaltavia
puunoksia, riemunkirjavia syksyn lehtiä ja kevään ensimmäiset leskenlehdet. Keväinen pakkasaamun tuoksu. Tiedän myös naapurien työajat entistä
tarkemmin!
Koira on sietämätön riesa välillä. Meillä on syöty useat
kengät, pehmoleluja, alushousut, kissanruuat, juustot, oivariinit, räsymattoja,
kyniä, muovipulloja, koirille tarkoitettuja lelupalloja (eivät kestä muuten
mitään!), muovisia paistinlastoja, kalanruokaa ja varmaan aika paljon muutakin,
mitä juuri nyt en muista. Olen pohtinut, että suurin syy tälle tuhoamiselle on
ehkä kuitenkin minussa: onko minulla riittävästi aikaa koiralle? Leikinkö sen
kanssa, koulutanko sitä riittävästi? Tuhovimma nimittäin yltyy yleensä lomien
jälkeen ja viikonlopun jälkeen eli silloin, kun olemme töissä, koulussa ja
eskarissa. Toisaalta olemme oppineet myös säntillisemmiksi: ei jätetä ruokia
pöydille, ei kenkiä lojumaan mihin sattuu. Tekee hyvää boheemille perheellemme.
Liikunta on minulla lisääntynyt 200% siitä, mitä se oli
ennen. Käyn aamulla ”pissalenkin” ja illalla töistä kotiuduttuani toisen
pidemmän lenkin. Liikun siis kaksi kertaa päivässä, joskus jopa kolme. Se ei
kyllä näy ainakaan vielä vyötäröllä, valitettavasti…
Lapset ovat oppineet
laittamaan tavaroitaan koiran ulottumattomiin. Niitä sitten löytyykin
jännittävistä paikoista: kenkiä mm. kirjahyllystä.
Alussa myös Mies oli innokas lenkittäjä. Minä kävin aamulla,
mies illalla. Muistan, kun Katin kanssa juttelimme Club Showssa vuosi sitten,
sanoin, että koko perheelle ollaan koiraa etsimässä, mutta kyllähän siinä
lopulta niin käy, että se on minun koirani. Ja olin aika oikeassa.
Nykyään
minulla on kolme varjoa kotona: ensin tulee koira, sitten lapset. Oikeastaan
koko konkkaronkka ikäjärjestyksessä kulkee perässäni, mihin ikinä satun
menemäänkään. Tai ainakin koira. Alma tottelee selkeästi parhaiten minua,
toisaalta olen eniten sen kanssa myös tehnyt töitä, käynyt pentukurssilla jne.
Lapsiin Alma on suhtautunut hyvin, joskin selvästi se pitää
lapsia enemmin leikkikavereinaan ja etenkin iltaisin haastaa kavereita
leikkiin. Kesällä Alman ollessa vielä pentu se tuppasi näykkimään etenkin
nuorimmaistamme housunlahkeesta sillä seurauksella, että legginssit ovat nyt
muodikkaan rei’itettyjä. Nyttemmin se on muuttunut kuonolla tökkimiseksi.
Lapset ovat olleet hieman arkoja komentamaan Almaa, tai ehkä pikemminkin ei-vakuuttavia.
Poikaa koira uskoo selvästi paremmin, mutta pieni tyttömme ei vielä ihan aina
muista, miten pitäisi toimia. Lapset kuitenkin pitävät koirasta ja koko ajan,
mitä isommaksi Alma tulee, sitä enemmän.
Perheessämme on ehkä oikeastaan yksi ainoa otus, joka ei
koiraa arvosta. Nimittäin vanha kissaherramme. Ne tulevat juttuun parhaiten
nukkuessa. Muulloin kissa etsiytyy koiran ulottumattomiin tai antaa kynttä.
Alma kovasti haluaisi leikkiä, mutta kissa ei tunnu sitä ymmärtävän. Toisaalta
ne ovat uskomaton tehokaksikko päättäessään alkaa hiirijahtiin kahden aikaan
yöllä! Eikä niitä pysäytä mikään. Paitsi se hiiri, sitten kun se on hengiltä.
...Mutta takaisin Pomponauttiin. Olemme siis ryhtyneet Pomponautin virrankatkaisijoiksi. Ja hienosti Ladymme käyttäytyy pennun kanssa. Ja kivasti saa molemmat reilun vartin riehunnalla rauhoittumaan ;D
Ihan vaan pikkunen pentu olen...
;D
Sano AAAAAA!
Alma näyttää pennulle kaapin paikkaa...
Koira kuulolla ;D
Joko saa mennä?
Mikä siellä pellossa viipottaa? No hiiru....
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Raparallin lokinjahtauksen erikoiskoe
Aina olen kevättä rakastanut. Paras aika vuodesta! Nyt olen hieman tarkastanut näkökantojani ja tullut siihen tulokseen että kyllä, paras aika vuodesta on alkukesä. Ihan suosiolla ohitetaan nyt tämä raparalliaika. Etenkin kun on valkoinen koiran maha. Ja tassut.
Tyypillinen tilanne: tullaan säädetyssä järjestyksessä lenkiltä kotiin, marssitaan suoraan pesuhuoneeseen (=minä raahaan koiraa puoliväkisin perässä), käydään pieni "naisvoimistelu", kuten eräs koiraihminen niin osuvasti asian ilmaisi, saadaan koirasta suurimmat mudat pois, kuivataan koira, päästetään asuintiloihin. JA mitä sitten tapahtuu? Koira juoksee niin paljon kun jaloista pääsee suoraan etuovelle, jonka joku älypää on jättänyt auki (tai vaihtoehtoisesti sulkenut huonosti) ja pinkaisee takaisin pihalle PYÖRIMÄÄN JA KIEPPUMAAN MUDASSA. Ja sitten palataankin tämän kappaleen alkuun. Sillä erotuksella, että ennen koiran raahausta alustapesuun tarkistetaan ulko-oven lukitus. Taas kerran.
Juoksut on tällä hetkellä otollisimmillaan ja koira käyttää hyväkseen kaikki tilaisuudet karkaamiseen. Tähän aikaan vuodesta se on helppoa, kun perhe lappaa ovista ja ikkunoista eestaas koko ajan.
Huokaus.
No. Jotain positiivistakin. Ostin uudet lenkkitossut, ne edellisethän Alma söi syksyllä. (Buhahaha)
Testattiin niitä aamulla pellolla. Tai siis pellollehan ei pitänyt mennä. Käveltiin "työmaa-alue, pääsy kielletty" -peltotiellä vaaraa uhmaten. No ei siellä sunnuntaiaamuna ketään liiku. Paitsi ehkä me.
Almasta kuoriutui hyvin herkästi lintukoira. Bongasi nimittäin viereisellä pellolla kuokkivat lokit ja sitten sitä ei pideltykään. Neiti painatti pitkin peltoa lokkien perässä! Ja minä Alman perässä, upouudet (pinkki-mustat!) hippulakengät vinkuen. Laske kuvista, montako lokkia löydät!

"HMM. Mitähän tuolla on?"
"Aaa....!!"
"Sinne!"
Lokit on juonessa mukana: ensin lennetään itään...
...sitten lennetään länteen....
.....kaarretaan kaakkoon....
- ja se hömppä koira seuraa perässä! HAAH!
"No mihin ne nyt katos?" Hö.
"Nuusk, jostain täältä ne lötyyy..."
(huomaa aistikkaan mutainen mahanalus)
(huomaa aistikkaan mutainen mahanalus)
Alkuviikosta ei vielä leskenlehdet kukkineet :)
JA taas löytyi ne lokit, olivat menneet piiloon viereiselle pellolle!
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Rinta rottingilla!
Paljonhan täällä on koiraparkaa parjattu. Pakkohan sitä on välillä kehuakin, eikö? Koko talven olen kiertänyt päivittäin kylää ympäri, lähinnä omasta uupumuksestani en ole jaksanut pidemmälle (arkisin) lähteä, koska tästäkin saa ihan kelpo lenkin pelto-osuuksineen aikaiseksi. Ja jos lapsille sattuu paniikki, niin koti ei ole kaukana.
Tästä on toisaalta seurannut hyvääkin. Kun joka mutka, kivi ja keppi on tuttuja, muodostuu nopeasti rituaaleja, joita toistetaan päivästä toiseen. Virikkeeksi varasin kourallisen raksuja taskuun ja parin viikon jälkeen huomasin, että olemme Alman kanssa treenanneet uskomattoman määrän sivulla kulkemista, ohittamista, pystähtymistä jne.
Ja tänään oli yksi kohokohta. Paikka-käsky toimi! Alma alkaa hoksaamaan, mistä siinä on kysymys. SE OIKEASTI PYSÄHTYY! SE OIKEASTI PYSYY PAIKALLAAN (no okei, ehkä sen 15 sekuntia, mutta pysyy kuitenkin!) Ja se kulkee oikeasti nätisti vieressä. Tutuissa, tylsissä ympäristöissä. Sitten kun mennään vähän uusien hajujen pariin, on jo vaikiampaa, kuten meilläpäin tupataan sanoa.
Ja se kohokohtien kohokohta. Tietyllä pelto-osuudella pystyn pitämään Almaa irti ja luoksetulot onnistuu jne. Sitten lähestytään SITÄ risteystä, jossa kiusaus lähteä Pepin luokse kasvaa liian suureksi. No niin kävi taas tänäänkin. Arvasin, että Pepillehän se pinkaisee, mutta kutsuin silti luokse ja lähdin kävelemään toiseen suuntaan, ihan kokeeksi. Hetken päästä pysähdyin kuulostelemaan ja olin jo aikeissa lähteä hakemaan hurttaa Peppilästä, kun.... SIELTÄ ALMA RAVASI LUOKSENI! Aivan uskomatonta!
On täysin mahdollista, että tämä oli hyvää tuuria, mutta välillä näinkin. Vähänkö kiva!

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Kuuhullu
Viikko sitten oli täysikuu. Sehän näkyi tässä perheessä repaleisina (aamu)yöunina. Hulina alkoi jo pari viikkoa sitten, kun kuu oli vasta nousemassa täyteen loistoonsa. Härökoira oli tavanomaistakin energisempi ja poukkoili sinne tänne ja ikkunasta toiseen ensin lintujen perässä ja sitten tietysti kissan perässä. Itseasiassa jo helmikuussa alkoi kissojen ja lintujen kanssa sekoilu. Sitten tietysti siitä on irronnut karvaa pienen villapaidan verran ja iloisesti eräänä aamuna tallasin pissalätäkköön.
Rajoitettuani päivittäistä liikkumatilaa ja etenkin kun pakkaset on nyt vihdoin hellittäneet, sisälle merkkailu on vähän rauhottunut. Kovien pakkasten aikaan, pari viikkoa sitten, olin jo ihan epätoivoinen. Back to the pentuaika.
No viime viikon täysikuu oli aivan hurjaa. Aamulla ylös 5-6 aikaan räyhäämään kissalle ja keskiviikkoaamuna 05 Alma yritti kaivautua esikoisen rumpusetin alle. Haettuani koiran pois sieltä noin kymmenettä kertaa päätin esitellä bassorummun alustaa, että siellä ei ihan oikeasti ole mitään mörköä, että anna olla jo. Olisi pitänyt uskoa koiraa. Jalkojeni välistä vilisti hiukan tokkurainen hiiri. Ja sitten siitä vilisti koira ja kohta kissa. Ja sen jälkeen ei kukaan enää nukkunut, koska koira ja kissa juoksivat ravia yläkerrassa hiiren perässä, pomppivat legolaatikoissa ja toinen haukkui, toinen naukui.
Siinä vaiheessa, kun pakenin työmaalle, ei hiiri ollut vielä päässyt hengestään ja hulina jatkui. Ilmeisesti päivän aikana hiiri oli joko päässyt pakenemaan tai vaihtoehtoisesti nitistetty johonkin, koska meno oli vähän rauhoittunut.
Illalla koira oli kohtuullisen rauhallinen, mitä nyt ulvoi ja haukkui pihalla naapurin koirille, mutta simahti kuitenkin aika ajoissa yöunille. Vaihtoi jossain vaiheessa iltaa nukkumapaikkaa ja laskeutui mitä ilmeisemmin mikrokuituliinan päälle, koska mitään muuta järjellistä syytä kauheaan ulinaan en keksinyt. Reppana sai sähköiskun.
Tarkistin juuri, että edelliset juoksut on olleet lokakuun alussa. Voipi olla, että juoksut tekevät myös tuloaan.
Olen ihmetellyt tajutonta väsymystä, mutta nyt kun miettii, että olen koko viime viikon herännyt aamulla reilusti ennen kuutta, Alman ystävällisellä avustuksella, niin ei kait se ihme ole jos vähän väsyttää....
Ja mikä sen Alman herättää? Sekin selvisi viime viikolla. Ei se ole aamuaurinko. Se on se riivatun kissa, joka herää heti kun alkaa sarastaa ja tulee herättelemään muuta perhettä. Eli kissan kun sulkee kellariin niin saa nukkua muukin perhe. Arjen oivalluksia.
Edit 1.4. klo 07.00: Kas, juoksut päällä. Kaivettiin housut kaapista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)