lauantai 28. syyskuuta 2013
Läpi meni!
Juhuu!! Meni etsijäalkeiskurssin koe läpi!! Alma eteni kuin höyryjuna, kulma meni superhienosti. Itsellä oli taas vaikeuksia pysytellä perässä, aluksi mentiin metsämaastossa ja kulman jälkeen sähkölinjojen alla korkeassa heinikossa. Alma ilmaisi maalikoiran hienosti seisomalla pienen mäennyppylän päältä. Seuraavaksi sitten siirrytäänkin treenirinkiin. Omana tavoitteenani on ilmaisun hiominen ensialkuun niin että ilmaisun jälkeen koira palaisi luokseni omatoimisesti.
perjantai 27. syyskuuta 2013
Kyllä tekniikka on kivaa, joskus...
Intouduin kikkailemaan piirtelyohjelmalla. Koiraa tällä kertaa.
Originaaliversio
Piirusteltu versio.
Vähän huijasin. Alla oli valokuva,
ihan ei silmä-käsi-koordinaatio toimi
paljaalla silmällä...
Ai niin. Huomenna on etsinnän
alkeiskurssin loppukoe.
Jänskättää!!
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Etsijäkoira-alkeiskurssi lähenee loppuaan...
Alman kanssa on käyty Etsijäkoiraliiton alkeiskurssia tässä syksyn mittaan. Harjoitusjäljet on tehty ja edessä on enää loppukoe ensi viikonloppuna, vähän jänskättää. Nimittäin oma suoriutumiseni, koira toimii kyllä. Itsellä tekee tiukkaa selvitä metsässä pystyssä, puhumattakaan siitä, että pitäisi vielä tarkkailla koiran elkeitä. Kaiken kukkuraksi sain jostain oikein kunnon lenssupöpön, vaakalaudalla on koko viikonloppu, ellei tämä nenän vuoto hellitä.
Viimeisissä jälkiharjoituksissa Alma on selvästi ymmärtänyt jutun juonen. Alma seuraa jälkeä maavainulla varmasti. Hankaluuksia on vähän tullut kulmissa ja maastotyypin vaihtuessa. Silloin keskitytään syömään mustikoita tai istahdetaan hetkeksi istuskelemaan, hankalimmissa tilanteissa tirautetaan itkut.
Viimeisimmällä jäljellä (30min vanha jälki) Alma kulki ensimmäiseen kulmaan asti varmasti, ei kuitenkaan häsläten tai liian nopeaa tahtia, pysyin perässä. Kulmassa Alma jatkoi matkaa varmasti peltotielle ja suoraan ojan yli heinäpellolle, minä perässä. Kurssin ohjaaja huuteli perääni ojan takaa, että mitä meinaat, onko koira varmasti jäljellä? ...Mistäs minä sen olisin tiennyt, koiran vainuunhan siinä oltiin luottamassa, pikkasen kyllä kävi keskellä peltoa mielessä, että mitenköhän ne on tällaisen reitin valinneet... Seuraavaksi kuului selän takaa, että mitä jos kutsuisit koiran takaisin, no tein työtä käskettyä ja palattiin peltotielle. Alma lähti taas varmasti tietä eteenpäin, pysähtyi kohta ja tuli luokseni. Tässä kohtaa sitten tietysti ihmisenä kävin ihmettelemään, että mitä kummaa, jatka nyt vaan matkaa, tulen perässä. Ja sitten kuuluu taas ohjaajan ääni selän takaa, että mitä ihmettä SINÄ teet?! Ja siinä kohtaa välähtää, että ei hitsi, taidetaan olla ihan vikasuunnalla... Eikun takaisin kulmaan ja vastakkaiseen suuntaan mäkeä ylös ja kas, mäen päällä se maalikoira olikin.
Eli eniten huolettaa loppukokeessa oma sekoiluni. En osaa vielä riittävästi lukea koiraani ja käsitykseni hajujen ja ilmavirtojen liikkeistä eri maastotyypeissä on aivan olematon. Mutta elämässä pitää olla haasteita :)
Viimeisissä jälkiharjoituksissa Alma on selvästi ymmärtänyt jutun juonen. Alma seuraa jälkeä maavainulla varmasti. Hankaluuksia on vähän tullut kulmissa ja maastotyypin vaihtuessa. Silloin keskitytään syömään mustikoita tai istahdetaan hetkeksi istuskelemaan, hankalimmissa tilanteissa tirautetaan itkut.
Viimeisimmällä jäljellä (30min vanha jälki) Alma kulki ensimmäiseen kulmaan asti varmasti, ei kuitenkaan häsläten tai liian nopeaa tahtia, pysyin perässä. Kulmassa Alma jatkoi matkaa varmasti peltotielle ja suoraan ojan yli heinäpellolle, minä perässä. Kurssin ohjaaja huuteli perääni ojan takaa, että mitä meinaat, onko koira varmasti jäljellä? ...Mistäs minä sen olisin tiennyt, koiran vainuunhan siinä oltiin luottamassa, pikkasen kyllä kävi keskellä peltoa mielessä, että mitenköhän ne on tällaisen reitin valinneet... Seuraavaksi kuului selän takaa, että mitä jos kutsuisit koiran takaisin, no tein työtä käskettyä ja palattiin peltotielle. Alma lähti taas varmasti tietä eteenpäin, pysähtyi kohta ja tuli luokseni. Tässä kohtaa sitten tietysti ihmisenä kävin ihmettelemään, että mitä kummaa, jatka nyt vaan matkaa, tulen perässä. Ja sitten kuuluu taas ohjaajan ääni selän takaa, että mitä ihmettä SINÄ teet?! Ja siinä kohtaa välähtää, että ei hitsi, taidetaan olla ihan vikasuunnalla... Eikun takaisin kulmaan ja vastakkaiseen suuntaan mäkeä ylös ja kas, mäen päällä se maalikoira olikin.
Eli eniten huolettaa loppukokeessa oma sekoiluni. En osaa vielä riittävästi lukea koiraani ja käsitykseni hajujen ja ilmavirtojen liikkeistä eri maastotyypeissä on aivan olematon. Mutta elämässä pitää olla haasteita :)
Luontovisa: mitä kuva esittää?
A) lehtisalaatin taimi
B) hirvensarvijäkälä?
A) lehtisalaatin taimi
B) hirvensarvijäkälä?
C) muu, mikä?
Lentävä hollantilainen vauhdissa
- niin vauhdissa, että kuvakin on vauhdikas!
- niin vauhdissa, että kuvakin on vauhdikas!
Varma alku, kuono turpeessa
No nyt mä en ole ihan varma, että mitä mun pitäisi tehdä...
Ja matka jatkuu
Välillä otetaan ilmavainua
Tässä on hankala kulma, syön mustikoita.
Ja sitten ollaan itse maalikoirana mättäällä
lauantai 31. elokuuta 2013
Rankkaa mökkeilyä & uusia hajuja
Sain ajatuksen kutsua kaverini lapsineen sukumme mökille yökylään. Suunnitelmissa oli 3xS-leiri: syömistä, saunomista ja seikkailua.
Tietysti reissu aloitettiin syömisellä, koko porukka oli nälkäisiä kuin sudet ja fajitakset sekä herkut teki kauppansa. Saunanlämmitys sujui perinteiseen tapaan: paljon paperia ja savua... Ennen saunaa päätettiin tehdä vielä iltahämärissä Jännä-retki läheiselle metsäautotielle (tuttavallisemmin käyttämään Alma pikku iltalenkillä). Hämärässä kaikki näytti tosi hämärältä ja vähän jännältä. Alma otti jossain kohtaa metsää jonkin hajun ja lähti pontevasti seuraamaan sitä. Onneksi olin varautunut lenkkiin jälkiliinalla ja pysyin jotenkuten koiran perässä. Saalista ei tällä kertaa saatu, koska ihmisväen vilkas mielikuvitus alkoi laukata aika hurjaa vauhtia. Lapset epäilivät nähneensä karhun. Todennäköisempää on, että iltahämärissä liikuskeli supikoira, joka pakeni meidän hunnilamaamme. Sen sijaan näimme pari lepakkoa! Aiheesta riemastuneena 3. luokkalainen kertoi kaverinsa kohdanneen kerran vesikauhuisen lepakon...
Takaisin mökillä Alma haukkui ilmeisesti rabieslepakoita tai sitten kurkia, jotka pitivät elämää kauempana pellolla, mutta melkoista mörköräksytystä oli ilta. Säestys tuli naapurin hirvikoirilta... Selkeästi juoksut ovat saaneet Alman vähän hermoheikoksi räksyksi.
Saunassa löydettiin laumasta desantti. Eliminoimme tunkeilijan välittömästi. Hirvikärpäset ei oo meidän kavereita.
Jossain vaiheessa yötä olemme ilmeisesti nukahtaneet, koska klo 06 aamulla heräsin siihen, että hunnilauma alkoi keräillä varusteitaan. Klo 09 mennessä totesimme, että lauma on varusteissaan, aamupalat syöty ja seikkailu voi jatkua.
Kävimme ensin tarkastamassa edellisillan jäljet, mutta emme löytäneet sen koommin karhua kuin supikoiraakaan. Tässä vaiheessa huomasin unohtaneeni kameran mökille. Päätimme oikaista metsän poikki tielle, se menikin kivasti peffamäkeä melkoisen tiheän kuusikon lävitse lähes pystysuoraa rinnettä, aika jännää kaikkien mielestä... Alma kulki hienosti. Tulin joukkion viimeisenä ja hetkeksikään Alma ei jättänyt minua näkyvistä, tarkkaili, että pääsen turvallisesti könyämään (=vierimään) alaspäin. Samalla se selvästi tarkkaili edempänä kulkevaa laumaamme.
Jatkoimme hieman helppokulkuisempaan maastoon ja löysimme kivan mustikkamättään, jossa nautimme eväitä: Jaffaa, nakkeja ja mustikoita...
Luulin, että tie veisi meidät kylän toiselle puolelle. Periaatteessa olin oikeassa. Meidän ja kylän toisen puolen välissä oli kuitenkin sähköpaimen, jota tietysti indianajoneshenkiset nuorukaiset testasivat ja pikkusen kuulemma pisteli, mutta ei niin paljon, että se olisi heitä pidätellyt. Sitä vaan ihmettelivät, että miten se lehmiä pidättelee?
Alma pääsi tutustumaan uuteen hajuun: sonta ja nautaeläin (lihakarjaa...). Oli erittäin kiinnostunut sonnasta (kuinkas muuten...) ja seisoi hienosti kun huomasi nautalauman laitumella. Päätimme kääntyä takaisin, koska emme arvanneet koiran kanssa lähteä kävelemään lehmälauman lävitse. Saattoi siellä olla muutama sonnikin.
Koska olisi ollut täysin tylsää ja seikkailutonta palata tietä pitkin sinne, mistä tultiin, päätimme oikaista hakkuuaukean ja sänkipellon kautta. Siinä välissä oli vaan heinäpelto/kesanto/mikälie nokkosvitikko, jonka lävitse jouduimme kulkemaan ja hyppäämään muutaman ojan yli. Tosi jännää, etenkin jos laskeutuu rähmälleen nokkospöheikköön.
Päästyämme vihdoin hengissä seikkailultamme mökille, kaikilla oli taas valtava nälkä, joten taas syötiin ja tapettiin hirvikärpäsiä, joita löytyi jokaisen päästä. Alma oli tässä vaiheessa aika tattis, hakeutui varjoon huilimaan. Tasan puoli tuntia se taisi huilata, kunnes oli taas valmis leikkimään. Saman verran taisi kestää junioreilta aikaa palautua, koska vilistivät melkein heti syötyään lähimetsään ison kallion päälle huhuilemaan.
Äidit sen sijaan alkoivat olla vähän raatoja :)
Kiitos Margelle & junioreille huisista seikkailureissusta ja otetaan uudestaan joku kerta!
Tietysti reissu aloitettiin syömisellä, koko porukka oli nälkäisiä kuin sudet ja fajitakset sekä herkut teki kauppansa. Saunanlämmitys sujui perinteiseen tapaan: paljon paperia ja savua... Ennen saunaa päätettiin tehdä vielä iltahämärissä Jännä-retki läheiselle metsäautotielle (tuttavallisemmin käyttämään Alma pikku iltalenkillä). Hämärässä kaikki näytti tosi hämärältä ja vähän jännältä. Alma otti jossain kohtaa metsää jonkin hajun ja lähti pontevasti seuraamaan sitä. Onneksi olin varautunut lenkkiin jälkiliinalla ja pysyin jotenkuten koiran perässä. Saalista ei tällä kertaa saatu, koska ihmisväen vilkas mielikuvitus alkoi laukata aika hurjaa vauhtia. Lapset epäilivät nähneensä karhun. Todennäköisempää on, että iltahämärissä liikuskeli supikoira, joka pakeni meidän hunnilamaamme. Sen sijaan näimme pari lepakkoa! Aiheesta riemastuneena 3. luokkalainen kertoi kaverinsa kohdanneen kerran vesikauhuisen lepakon...
Takaisin mökillä Alma haukkui ilmeisesti rabieslepakoita tai sitten kurkia, jotka pitivät elämää kauempana pellolla, mutta melkoista mörköräksytystä oli ilta. Säestys tuli naapurin hirvikoirilta... Selkeästi juoksut ovat saaneet Alman vähän hermoheikoksi räksyksi.
Saunassa löydettiin laumasta desantti. Eliminoimme tunkeilijan välittömästi. Hirvikärpäset ei oo meidän kavereita.
Jossain vaiheessa yötä olemme ilmeisesti nukahtaneet, koska klo 06 aamulla heräsin siihen, että hunnilauma alkoi keräillä varusteitaan. Klo 09 mennessä totesimme, että lauma on varusteissaan, aamupalat syöty ja seikkailu voi jatkua.
Kävimme ensin tarkastamassa edellisillan jäljet, mutta emme löytäneet sen koommin karhua kuin supikoiraakaan. Tässä vaiheessa huomasin unohtaneeni kameran mökille. Päätimme oikaista metsän poikki tielle, se menikin kivasti peffamäkeä melkoisen tiheän kuusikon lävitse lähes pystysuoraa rinnettä, aika jännää kaikkien mielestä... Alma kulki hienosti. Tulin joukkion viimeisenä ja hetkeksikään Alma ei jättänyt minua näkyvistä, tarkkaili, että pääsen turvallisesti könyämään (=vierimään) alaspäin. Samalla se selvästi tarkkaili edempänä kulkevaa laumaamme.
Jatkoimme hieman helppokulkuisempaan maastoon ja löysimme kivan mustikkamättään, jossa nautimme eväitä: Jaffaa, nakkeja ja mustikoita...
Luulin, että tie veisi meidät kylän toiselle puolelle. Periaatteessa olin oikeassa. Meidän ja kylän toisen puolen välissä oli kuitenkin sähköpaimen, jota tietysti indianajoneshenkiset nuorukaiset testasivat ja pikkusen kuulemma pisteli, mutta ei niin paljon, että se olisi heitä pidätellyt. Sitä vaan ihmettelivät, että miten se lehmiä pidättelee?
Alma pääsi tutustumaan uuteen hajuun: sonta ja nautaeläin (lihakarjaa...). Oli erittäin kiinnostunut sonnasta (kuinkas muuten...) ja seisoi hienosti kun huomasi nautalauman laitumella. Päätimme kääntyä takaisin, koska emme arvanneet koiran kanssa lähteä kävelemään lehmälauman lävitse. Saattoi siellä olla muutama sonnikin.
Koska olisi ollut täysin tylsää ja seikkailutonta palata tietä pitkin sinne, mistä tultiin, päätimme oikaista hakkuuaukean ja sänkipellon kautta. Siinä välissä oli vaan heinäpelto/kesanto/mikälie nokkosvitikko, jonka lävitse jouduimme kulkemaan ja hyppäämään muutaman ojan yli. Tosi jännää, etenkin jos laskeutuu rähmälleen nokkospöheikköön.
Päästyämme vihdoin hengissä seikkailultamme mökille, kaikilla oli taas valtava nälkä, joten taas syötiin ja tapettiin hirvikärpäsiä, joita löytyi jokaisen päästä. Alma oli tässä vaiheessa aika tattis, hakeutui varjoon huilimaan. Tasan puoli tuntia se taisi huilata, kunnes oli taas valmis leikkimään. Saman verran taisi kestää junioreilta aikaa palautua, koska vilistivät melkein heti syötyään lähimetsään ison kallion päälle huhuilemaan.
Äidit sen sijaan alkoivat olla vähän raatoja :)
Kiitos Margelle & junioreille huisista seikkailureissusta ja otetaan uudestaan joku kerta!
Nyt on ihan pakko huilata!
Ja sitten jaksaa taas leikkiä...
Bongaa kaksi marakattia tästä kuvasta!
Puskaissa piileksi pari HepokattiHeikkiä
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Juoksut - nimensä veroiset
Täällä ollaan ilakoitu, että juoksut tulee lokakuussa. Vauhti lähtee kiihtymään ja turkki tippuu vauhdissa päältä. Kunnes. Tänä aamuna. Ihan yllättäin ja pyytämättä jäin aamulenkillä tuijottelemaan koiran takapäätä.
Tiedäthän, se tunne kun olet kammennut itsesi väkisin sängystä ylös, tukka seisoo päässä ja järki on pysäkillä, kävelet apaattisena koiran (joka iloisena touhottaa tienposkessa haistellen joka ikisen oravanpapanan) perässä ja jäät tuijottamaan sen hännänalusta. "Onko se aina näyttänyt noin punertavalta? Onko sillä ripuli? Mikä hiisi tuo on...?" Kunnes se järki liikahtaa pysäkiltä ja laskee yhteen karvan irtoamisen tukkoina, lisääntyneen ruokahalun ja oudon peräpään. Vielä ihmetyttää ne punaiset tiplat lattialla lenkin jälkeen. Ei saamari, just eilen pääsin kehumasta naapurin Ridge-Rakastajan isännälle, että ei mitään huolta vielä, ei oo juoksuja mailla halmeilla... No nyt ne sitten on.
Sillä seurauksella, että tänä iltana on ollut aivan tautinen meininki: kenguruhyppyjä eteisessä, vinkuhaukkua ja räyhäystä pihalla olemattomille möröille, pallonjahtausta ja emännänrääkkäystä (tennispalloa ei tuoda luokse vaan tiputetaan portaan alle josta sitä raivokkaasti haukkuen kaivetaan kunnes emännän hermot menee ja peukalo tulee apuun) ja pallo päätyy taas piiloon.
Pöydänkulmalla jäähtymässä ollut huominen ruoka katosi ns. parempiin suihin (oma vika, mitäs jätin, mutta kun melkolailla koko kesä on mennyt ilman isompia ruokavarkauksia!!) ja siinä sivussa neljännespaketti oivariinia. Ratkaisin ylienergisyysongelman ottamalla taas käyttöön vanhan kunnon ruokintamunan, josta riittää hupia niin kauan kuin nappuloita piisaa.
Ja siis kaikki tämä peruslenkityksen päälle, tietysti.
Viimeiset viikot ovat ilmeisesti menneet vähän varkain, koska olemme olleet etsijäkoira-kurssilla, riittävästi pään vaivaa --> ei hyperaktiivisuus vaivaa.
Toisaalta on tämä ihan hauskaa. Ainakaan ei ole yksikään päivä samanlainen!
Tiedäthän, se tunne kun olet kammennut itsesi väkisin sängystä ylös, tukka seisoo päässä ja järki on pysäkillä, kävelet apaattisena koiran (joka iloisena touhottaa tienposkessa haistellen joka ikisen oravanpapanan) perässä ja jäät tuijottamaan sen hännänalusta. "Onko se aina näyttänyt noin punertavalta? Onko sillä ripuli? Mikä hiisi tuo on...?" Kunnes se järki liikahtaa pysäkiltä ja laskee yhteen karvan irtoamisen tukkoina, lisääntyneen ruokahalun ja oudon peräpään. Vielä ihmetyttää ne punaiset tiplat lattialla lenkin jälkeen. Ei saamari, just eilen pääsin kehumasta naapurin Ridge-Rakastajan isännälle, että ei mitään huolta vielä, ei oo juoksuja mailla halmeilla... No nyt ne sitten on.
Sillä seurauksella, että tänä iltana on ollut aivan tautinen meininki: kenguruhyppyjä eteisessä, vinkuhaukkua ja räyhäystä pihalla olemattomille möröille, pallonjahtausta ja emännänrääkkäystä (tennispalloa ei tuoda luokse vaan tiputetaan portaan alle josta sitä raivokkaasti haukkuen kaivetaan kunnes emännän hermot menee ja peukalo tulee apuun) ja pallo päätyy taas piiloon.
Pöydänkulmalla jäähtymässä ollut huominen ruoka katosi ns. parempiin suihin (oma vika, mitäs jätin, mutta kun melkolailla koko kesä on mennyt ilman isompia ruokavarkauksia!!) ja siinä sivussa neljännespaketti oivariinia. Ratkaisin ylienergisyysongelman ottamalla taas käyttöön vanhan kunnon ruokintamunan, josta riittää hupia niin kauan kuin nappuloita piisaa.
Ja siis kaikki tämä peruslenkityksen päälle, tietysti.
Viimeiset viikot ovat ilmeisesti menneet vähän varkain, koska olemme olleet etsijäkoira-kurssilla, riittävästi pään vaivaa --> ei hyperaktiivisuus vaivaa.
Toisaalta on tämä ihan hauskaa. Ainakaan ei ole yksikään päivä samanlainen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)