tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kuulumisia

Täällä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Johtunee siitä, että emäntä on ollut talviunilla. Kevätauringon kutitellessa emäntä on kaivautunut luolastaan ja alkaa pikkuhiljaa heräillä.

Alma sen sijaan on ollut hyvinkin virkeänä. Käynyt jopa ylikierroksilla. Leluja raahataan ympäriinsä ja  yritetään saada jotakuta leikkimään. Alma jaksaisi noutaa leluja loputtomiin. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että homma menee jopa pakkomielteen puolelle. 

Pääsiäisviikonloppuna Alma oli todella rauhaton. Sunnuntaiaamuna isäntä ihmetteli, että mitä se koko ajan nuolee mahaansa. Emäntä teki lähempää tutkimusta ja todettiin että kas, sehän erittää maitoa! Siin ä yksi päivä ihmeteltiin ja soiteltiin sinnetänne, kunnes pääsiäismaanantaiaamuna päätin viedä höyrypään eläinlääkäriin (välihuomautuksena muta-maito -sekoitus mahakarvoissa on aika tiukkaa muotoilutuotetta!). Päivystävä eläinlääkäri oli tietysti Virolahdella, joten sinne sitten. 

Lääkäri ultrasi Alman (epäiltiin märkäkohtua), mutta onneksi kaikki näytti olevan ok. Päädyttiin siihen, ettei nyt leikata välittömästi vaan seurataan tilannetta. Mukaan saatiin Galastop ja aloitettiin se heti kotiin päästyämme. (No apteekin kautta).

Alma vaikutti edelleen pirteältä, juominen eikä virtsaaminen ei lisääntyneet eikä lääkkeestäkään seurannut sivuvaikutuksia. Jätettiin sitten tiistaina käymättä uudelleen lääkärissä. Viikossa valeraskausoireet helpottivat ja nyt koira on taas melkein normaali. 

Aiemmin Maaliskuussa käytiin Lahdessa näyttelyssä, tuloksena AVK1 ERI. Ja helmikuussa neiti täytti 3v, juhlittiin nakeilla.




Eilen päästiin aloittamaan Rally-Toko. Pääsimme mukaan alkeiskurssille. Olemme jo viime vuonna käyneet, joten alokasluokan liikkeet on tutut, mutta kertaaminen totta tosiaan on tarpeen... Harkkoja ei oikein voinut rally-tokoksi kutsua, enemmänkin se oli käsijarrutokoa. Rally kulki hyvin ensimmäiselle varikkokäynnille asti, jossa käsijarru jäi päälle eikä hyvistä yrityksistä huolimatta enää irronnut. Pientareen puolella otti hienosti kontaktia varikseen ja rekkaan. Sen sijaan kartturi kiinnosti kuin kilo kiinankaalia.

The reis was sticki but hiös ounli van vei ahed, vii niit moor treining. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heipat! Heitä terkkuja meille - uusiin kamuihin olisi mukava tutustua! ;)

Hey there! Drop us a line or two! It's always fun to meet new friends ;)