sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Koira2013

Ihminenhän on luotu syömään sanansa ja luopumaan periaatteistaan. Näinpä minäkin heräsin lauantaiaamuna klo 06, pukeuduin PUNAISEEN nuttuun, pakkasin Alman, häkin, retkituolin ja näyttelykassin (!!!) fiaskoon ja käänsin kuonon kohti Pohjoismaiden voittajanäyttelyä.

Lauantain tulos oli EH: "Mittasuhteiltaan oikea, vielä hiukan etumatala, tyypiltään erittäin hyvä narttu. Todella kaunis pää. Loppuosa saa vielä tiivistyä. Lantiossa hyvä pituus. Raajoissa tasapainoiset kulmaukset. Hieno väri ja hyvälaatuinen nuoren koiran turkki. Liikkuu hieman löysillä kyynärpäillä, mutta askelpituus on hyvä."

Eli nyt sitten odotellaan tiivistymistä ja kyynärpäiden tiukkaantumista.... Siskot pärjäsivät erinomaisesti lauantaina, Nella PN3 selä la että su.

Sunnuntaina oli sitten herätys tuntia aikaisemmin Voittaja-13 näyttelyyn. Lauantain loppuillan päiväunien ja vajaan 6h yöunien jälkeen mietin puolivälissä matkaa, että mikähän älymväläys tämä taas oli. Eipä paljoa tarvinut jonossa ajella eikä Messariinkaan paljoa jonotella tuohon aikaan aamusta. Että laittakaa ensi vuonna kehät alkamaan jo klo 8 stabyille, kiitos.

Ruotsalainen tuomari tykkäsi Almasta. Tosin edellispäivästä viisastuneena tein ennen kotoa lähtöä pienen lenkin ja aloitin leikittämisen, intoa piisasi vielä kehässäkin. Tuloksena ERI NUK3! "Tämligen välkonstruerad tik, bra huvud, tillräckligt vinklad fram. Passande benstomme. Bra kropp, skulle önska bättre överlinje bär sin svans lite fult, väl vinklad bak rör sig ok bra pälskvalitet"
Eli vapaasti suomennettuna "Melko hyvärakenteinen narttu, hyvä pää, etuosa tarpeeksi kulmautunut. Sopiva luusto, hyvä runko, toivoisin paremman  ylä linjan. Kantaa häntäänsä hieman rumasti, hyvät takakulmaukset, liikkuu ok hyvä karvan laatu" 

Tyytyväisin olen tuohon, että liikkuu ok, koska se on ollut vähän ongelma näyttelyissä, Alma on jännittänyt, samoin minä, joten liikkuminen on ollut aika jähmeää. Nyt vedämme tonttukaulurit päälle, radioon jouluradion kanavan auki ja siirrymme joulunodotteluun. Ensi vuonna keskitytäänkin sitten harrastamaan!

Coastal Starsin tytöt alla, kasvattajaryhmässä KP,  päivittelen lisää jahka saan kameran purettua.


(Kuva Kati Kettunen)



Vähän käy voimille odottelu


Nätisti tyttö seisoi ja jopa liikkui!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heipat! Heitä terkkuja meille - uusiin kamuihin olisi mukava tutustua! ;)

Hey there! Drop us a line or two! It's always fun to meet new friends ;)