Laama-Lady & Pomponautti

Kevät. Ihanaa kun pellot kuivuu ja sinne pääsee vielä ennen kevätkylvöjä juoksentelmaan. Nautitaan tästä ajasta täysin siemauksin.

Olen pitänyt Almaa reippaana koirana - mitä se onkin - ja jos kohta tiettyjä mieltymyksiä tuhoamiseen (kengät, pehmolelut jne.) on niin Almahan on itse laama verrattuna herra Pomponauttiin! Pomponautti (nimi muutettu) on 5 kk vanha suursnautserin pentu ja Varsin Reipas tapaus.

Hassulta tuntuu, että vuosi sitten Alma oli jotakuinkin samanlainen kuin Pomponautti. Pieni, innokas, höppänä. Verrattuna Pomponauttiin, Alma on aivan laama-lady. Hillitty, hallittu, Neiti. Tottelee jopa.

Vuosi on ollut aikamoinen. Päivääkään emme ole katuneet, vaikka vuosi on ollut monella tapaa ehkä entistäkin hektisempi. Koira vaatii rytmittämään päivää entistä tarkemmin. Mikä on muuttunut? 

Herään joka arkiaamu klo 06.00 viedäkseni Alman ulos. Manaan sitä päivää, kun ajattelin, että perheeseemme sopisi hyvin koira. Kävellessäni ulkona, nähdessäni vuodenaikojen vaihtumisen ympärilläni olen toisaalta myös onnellinen, että näen asioita, joita en muuten huomaisi: pajunkissoja tammikuussa, pakkasessa kimaltavia puunoksia, riemunkirjavia syksyn lehtiä ja kevään ensimmäiset leskenlehdet. Keväinen pakkasaamun tuoksu. Tiedän myös naapurien työajat entistä tarkemmin! 

Koira on sietämätön riesa välillä. Meillä on syöty useat kengät, pehmoleluja, alushousut, kissanruuat, juustot, oivariinit, räsymattoja, kyniä, muovipulloja, koirille tarkoitettuja lelupalloja (eivät kestä muuten mitään!), muovisia paistinlastoja, kalanruokaa ja varmaan aika paljon muutakin, mitä juuri nyt en muista. Olen pohtinut, että suurin syy tälle tuhoamiselle on ehkä kuitenkin minussa: onko minulla riittävästi aikaa koiralle? Leikinkö sen kanssa, koulutanko sitä riittävästi? Tuhovimma nimittäin yltyy yleensä lomien jälkeen ja viikonlopun jälkeen eli silloin, kun olemme töissä, koulussa ja eskarissa. Toisaalta olemme oppineet myös säntillisemmiksi: ei jätetä ruokia pöydille, ei kenkiä lojumaan mihin sattuu. Tekee hyvää boheemille perheellemme. 

Liikunta on minulla lisääntynyt 200% siitä, mitä se oli ennen. Käyn aamulla ”pissalenkin” ja illalla töistä kotiuduttuani toisen pidemmän lenkin. Liikun siis kaksi kertaa päivässä, joskus jopa kolme. Se ei kyllä näy ainakaan vielä vyötäröllä, valitettavasti… 

Lapset ovat oppineet laittamaan tavaroitaan koiran ulottumattomiin. Niitä sitten löytyykin jännittävistä paikoista: kenkiä mm. kirjahyllystä. 

Alussa myös Mies oli innokas lenkittäjä. Minä kävin aamulla, mies illalla. Muistan, kun Katin kanssa juttelimme Club Showssa vuosi sitten, sanoin, että koko perheelle ollaan koiraa etsimässä, mutta kyllähän siinä lopulta niin käy, että se on minun koirani. Ja olin aika oikeassa. 

Nykyään minulla on kolme varjoa kotona: ensin tulee koira, sitten lapset. Oikeastaan koko konkkaronkka ikäjärjestyksessä kulkee perässäni, mihin ikinä satun menemäänkään. Tai ainakin koira. Alma tottelee selkeästi parhaiten minua, toisaalta olen eniten sen kanssa myös tehnyt töitä, käynyt pentukurssilla jne. 

Lapsiin Alma on suhtautunut hyvin, joskin selvästi se pitää lapsia enemmin leikkikavereinaan ja etenkin iltaisin haastaa kavereita leikkiin. Kesällä Alman ollessa vielä pentu se tuppasi näykkimään etenkin nuorimmaistamme housunlahkeesta sillä seurauksella, että legginssit ovat nyt muodikkaan rei’itettyjä. Nyttemmin se on muuttunut kuonolla tökkimiseksi. Lapset ovat olleet hieman arkoja komentamaan Almaa, tai ehkä pikemminkin ei-vakuuttavia. Poikaa koira uskoo selvästi paremmin, mutta pieni tyttömme ei vielä ihan aina muista, miten pitäisi toimia. Lapset kuitenkin pitävät koirasta ja koko ajan, mitä isommaksi Alma tulee, sitä enemmän. 

Perheessämme on ehkä oikeastaan yksi ainoa otus, joka ei koiraa arvosta. Nimittäin vanha kissaherramme. Ne tulevat juttuun parhaiten nukkuessa. Muulloin kissa etsiytyy koiran ulottumattomiin tai antaa kynttä. Alma kovasti haluaisi leikkiä, mutta kissa ei tunnu sitä ymmärtävän. Toisaalta ne ovat uskomaton tehokaksikko päättäessään alkaa hiirijahtiin kahden aikaan yöllä! Eikä niitä pysäytä mikään. Paitsi se hiiri, sitten kun se on hengiltä. 

...Mutta takaisin Pomponauttiin. Olemme siis ryhtyneet Pomponautin virrankatkaisijoiksi. Ja hienosti Ladymme käyttäytyy pennun kanssa. Ja kivasti saa molemmat reilun vartin riehunnalla rauhoittumaan ;D

Ihan vaan pikkunen pentu olen...

;D

Sano AAAAAA!

Alma näyttää pennulle kaapin paikkaa...

 Koira kuulolla ;D

 Joko saa mennä?

Mikä siellä pellossa viipottaa? No hiiru....

Raparallin lokinjahtauksen erikoiskoe

Aina olen kevättä rakastanut. Paras aika vuodesta! Nyt olen hieman tarkastanut näkökantojani ja tullut siihen tulokseen että kyllä, paras aika vuodesta on alkukesä. Ihan suosiolla ohitetaan nyt tämä raparalliaika. Etenkin kun on valkoinen koiran maha. Ja tassut.

Tyypillinen tilanne: tullaan säädetyssä järjestyksessä lenkiltä kotiin, marssitaan suoraan pesuhuoneeseen (=minä raahaan koiraa puoliväkisin perässä), käydään pieni "naisvoimistelu", kuten eräs koiraihminen niin osuvasti asian ilmaisi, saadaan koirasta suurimmat mudat pois, kuivataan koira, päästetään asuintiloihin. JA mitä sitten tapahtuu? Koira juoksee niin paljon kun jaloista pääsee suoraan etuovelle, jonka joku älypää on jättänyt auki (tai vaihtoehtoisesti sulkenut huonosti) ja pinkaisee takaisin pihalle PYÖRIMÄÄN JA KIEPPUMAAN MUDASSA. Ja sitten palataankin tämän kappaleen alkuun. Sillä erotuksella, että ennen koiran raahausta alustapesuun tarkistetaan ulko-oven lukitus. Taas kerran.

Juoksut on tällä hetkellä otollisimmillaan ja koira käyttää hyväkseen kaikki tilaisuudet karkaamiseen. Tähän aikaan vuodesta se on helppoa, kun perhe lappaa ovista ja ikkunoista eestaas koko ajan.

Huokaus.

No. Jotain positiivistakin. Ostin uudet lenkkitossut, ne edellisethän Alma söi syksyllä. (Buhahaha)

Testattiin niitä aamulla pellolla. Tai siis pellollehan ei pitänyt mennä. Käveltiin "työmaa-alue, pääsy kielletty" -peltotiellä vaaraa uhmaten. No ei siellä sunnuntaiaamuna ketään liiku. Paitsi ehkä me.

Almasta kuoriutui hyvin herkästi lintukoira. Bongasi nimittäin viereisellä pellolla kuokkivat lokit ja sitten sitä ei pideltykään. Neiti painatti pitkin peltoa lokkien perässä! Ja minä Alman perässä, upouudet (pinkki-mustat!) hippulakengät vinkuen. Laske kuvista, montako lokkia löydät!

"HMM. Mitähän tuolla on?"

 "Aaa....!!"

 "Sinne!"

 Lokit on juonessa mukana: ensin lennetään itään...

 ...sitten lennetään länteen....

 .....kaarretaan kaakkoon....

   - ja se hömppä koira seuraa perässä! HAAH!

 "No mihin ne nyt katos?" Hö.

 "Nuusk, jostain täältä ne lötyyy..."
(huomaa aistikkaan mutainen mahanalus)

 Alkuviikosta ei vielä leskenlehdet kukkineet :)

JA taas löytyi ne lokit, olivat menneet piiloon viereiselle pellolle!

Rinta rottingilla!

Paljonhan täällä on koiraparkaa parjattu. Pakkohan sitä on välillä kehuakin, eikö? Koko talven olen kiertänyt päivittäin kylää ympäri, lähinnä omasta uupumuksestani en ole jaksanut pidemmälle (arkisin) lähteä, koska tästäkin saa ihan kelpo lenkin pelto-osuuksineen aikaiseksi. Ja jos lapsille sattuu paniikki, niin koti ei ole kaukana.

Tästä on toisaalta seurannut hyvääkin. Kun joka mutka, kivi ja keppi on tuttuja, muodostuu nopeasti rituaaleja, joita toistetaan päivästä toiseen. Virikkeeksi varasin kourallisen raksuja taskuun ja parin viikon jälkeen huomasin, että olemme Alman kanssa treenanneet uskomattoman määrän sivulla kulkemista, ohittamista, pystähtymistä jne.

Ja tänään oli yksi kohokohta. Paikka-käsky toimi! Alma alkaa hoksaamaan, mistä siinä on kysymys. SE OIKEASTI PYSÄHTYY! SE OIKEASTI PYSYY PAIKALLAAN (no okei, ehkä sen 15 sekuntia, mutta pysyy kuitenkin!) Ja se kulkee oikeasti nätisti vieressä. Tutuissa, tylsissä ympäristöissä. Sitten kun mennään vähän uusien hajujen pariin, on jo vaikiampaa, kuten meilläpäin tupataan sanoa.

Ja se kohokohtien kohokohta. Tietyllä pelto-osuudella pystyn pitämään Almaa irti ja luoksetulot onnistuu jne. Sitten lähestytään SITÄ risteystä, jossa kiusaus lähteä Pepin luokse kasvaa liian suureksi. No niin kävi taas tänäänkin. Arvasin, että Pepillehän se pinkaisee, mutta kutsuin silti luokse ja lähdin kävelemään toiseen suuntaan, ihan kokeeksi. Hetken päästä pysähdyin kuulostelemaan ja olin jo aikeissa lähteä hakemaan hurttaa Peppilästä, kun.... SIELTÄ ALMA RAVASI LUOKSENI! Aivan uskomatonta!

On täysin mahdollista, että tämä oli hyvää tuuria, mutta välillä näinkin. Vähänkö kiva!