Riti rati ralla, tuli talvihalla...

Elättelin toiveita, että pakkaset pysyvät loitolla vielä jonkin aikaa. No niinhän siinä sitten ei käynyt. Loppuviikosta satoi ensilumi. "Jippii!!", sanoivat lapset. Minä en ollut siitä niin riemuissani. Puuhaa olisi vielä pihalla jos jonkin verran. No, sulaahan tuo lumi vielä. Ehtiihän sitä vielä... Toisaalta, jahka saadaan lisää lunta, niin piha siistiytyy hetkessä!

Yksi hyvä puoli pakkasesta on. Pääsee pellolle eikä tarvitse pelätä juuttumista saveen! Siitä onkin nyt sitten syysloman tyngällä Alman kanssa nautittu joka päivä.

 "Niin mitä sä tarkoitat sillä, että "tule?"

Et niinku kuka? Ja niinku mihin?

 Mä en nyt tule, mä haistelen nyt mitä täältä löytyy.

Kato, tuolla menee auto! Olisko mun syytä lähteä sen perään? Ai ei?

    

Jos mä sit tässä taas ihmettelen? Jaa mää vai ?

 

No nyt en taas kerkeä, koska löysin jotain aivan ÄIMISTYTTÄVÄÄ!!!

"Pikku päästäinen kulki laulellen..." (tsekkaa tästä)

Ja Almahan löysi pellosta siis päästäisperheen, 4-5 pientä 

hiirulaista. Ehkä ne oli niitä maalaishiiriä. Sellaisia pieniä prinssinakin 

kokoisia karvapalleroita.

Metsässä meno yltyi innostuneeseen raviin, 

ilmeisesti Rakastaja-Rippe oli käynyt aiemmin samoilla mestoilla. 

Aurinko siivilöityy upeasti puiden lomasta.

"Häh, mitä se taas tarkoittaa? Paikka?? Ai mikä paikka? 

Jaa tämä vai? No tämä on pelto, pöljä!"

 

Pikkuinen kurre nähtiin kotimatkalla

"Jos mä tässä kovasti kerjään ja söpöilen, 

niin tippuuko pöydältä jotain?  Ai ei? No entä jos

Tungen kylmän kuonon sun selkään? Jos sä pelästyisit 

ja tiputtaisit sun leivän?"

Syksy.

Raahaudun töistä kotiin. Migreeni yrittää nostaa päätään. Kotiovella kohtaan ilahtuneen hännänheilutuksen. Parin särkylääkkeen jälkeen ojentaudun sängyn päälle lievittämään kipua. Märkä kuono tökkii poskeani ja kieli lipoo otsaani: "Mennäänkö pihalle? Joko mennään? Mitä siinä makaat?". Pikkukakkonen pauhaa taustalla.

Käväisen unen rajamailla ja havahdun siihen, että märkä kieli nuolee vaihteeksi nenääni. Päänsärky tuntuu helpottavan. Pakottaudun ylös sängystä, etsin kaulapannan, heijastinliivit ja sadetakin. "NYTKÖ MENNÄÄN???!!!" Nyt.

Kylätie on säkkipimeä. Otsalampun valossa tihkusade näkyy selvästi. Kuulen hanhiaurojen kaakatuksen päidemme yläpuolella. Talvi tekee kait tuloaan.

Pellon kohdalla Alma riehaantuu: "Mennäänkö pellolle juoksemaan?" Ei tällä kertaa. Ehkä sitten kun vedenpaisumus helpottaa. Ainakin minä jäisin saveen jumiin. Vaellamme hiljaisuudessa eteenpäin. Äkkiä Alma pysähtyy kuin seinään. Valkoisen aidan takaa pimeydessä tuijottaa kaksi keltaista pistettä. Täysin hiljaa. Mr. Rakastaja, sileäkarvainen noutaja, ei hiiskahdakaan. Tuijottaa vain meitä. Kieltämättä olemme ehkä hieman avaruusolion näköisiä, ainakin minä sadetakissani, heijastinliiveissäni ja otsalamppu päällä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin pimeästä puskaista esiin loikkivat heijastimettomat ihmiset. Mieluummin kiiltävä joulukuusi kuin pimeä mörkö. Väistävät autot ainakin säikähdyksestä meitä ajoissa...

Jatkamme hissukseen matkaa. Sillan kohdalla Alma nuolee asfalttia. Keltaisessa talossa asuu Räyhähenki. Silläkin on keltaisena kiiluvat silmät ja se pitää pahaa meteliä. Alma terästäytyy ja ohitamme Räyhän reipasta sivuravia.

Valkoisen talon pihasta kuuluu haukkua. Aksu tervehtii meitä. Täällä asuu Aksu, Manta ja Raipe. Aksu hiljenee kun huikkaan tervehdyksen. Seuraavien talojen ajokoirat ovat vaiti. Tai sisätiloissa. Eipä tällaisella sateella kukaan tervejärkinen liiku.

Naapurin Muorin pihassa on joku jännittävä haju, Alma olisi mieluusti lähdössä sen perään. Sade yltyy ja päätän, että tälläkään kertaa ei lähdetä tutkimaan sitä pihaa. Päidemme päällä lentää taas hanhiaura, ne pitävät jännää kalkatusta.

Kotipihan tielle tullessa päästän Alman irti. Se ei intoudu raviin, kuten yleensä, vaan jolkottelee rauhassa vierelläni, yrittäen pysähtyä juomaan vesilätäköstä. Houkuttelen sen pois lammikolta. Pihalla Alma etsii Kattia. Se viettää viisaasti aikaa sisätiloissa lämpimässä tällaisella koiranilmalla.

Huomaan päänsäryn kaikonneen.

Koiranomistajan niksipirkka: juoksuhousut pysyy jalassa nippusiteillä. /Can't really translate this. Something about coping with heat...

No se on sitten Alma tullut nartun ikään. Juoksut alkoi. Ekan kerran vuoto alkoi reilu viikko sitten, sitten se meni ohi ja nyt sitten alkoi toden teolla. Hankin juoksuhousut. Ne  oli liian pienet. Hankin sitten toiset ja kolmannet samalla kertaa, kokoa suurempana.

Kakkoshousuissa ei pysynyt kiinnitysklipsu kiinni. Ne aukesivat alta nanosekunnin ja tippuivat jalasta. Sotku sen mukainen. Juoksuhousut nro. 3 katosivat johonkin, liekö Alma syönyt ne? Sotku sen mukainen. No muutamaan päivään en nyt sitten ole ehtinyt juoksuhousu 4&5 ostoksille eikä huvita olla koko aikaa pesemässä lattioita tmv.

Tänään sain älynväläyksen taas kerran pyöritellessäni juoksuhousuja nro 2 käsissäni. Roudariteippi? No sen se syö kumminkin. Rautalanka? No ei hyvä idea, voi raapia ja muutenkin ei. Mutta sitten välähti. Mikä se on se roudariteipin ohella toinen maailman paras keksintö? No ei ne sukkahousut, niistäkin voisi ehkä juoksuhousut rakentaa ja voisi muuten pysyä jalassakin aika hienosti (testaan ilman muuta jos tämä viimeisin patentti ei toimi).

VAAN! NIPPUSIDE! Tuo sähkömiehen paras ystävä. Tiedättehän, sellainen musta/valkoinen muovinen jutska, mikä pujotetaan lukitusmekanismin läpi ja kiristetään ja siinähän se sitten pysyy maailman tappiin asti. Avot alkoi pöksyt pysyä jaloissa! Nyt sitten katsotaan kauan tätä riemua kestää. Sitten kun tuo saa nuo revittyä jaloista, vaihdan niihin sukkahousuihin. (Just kuulin käyttökokemuksia sukkahousuista  - paras ratkaisu ilmeisesti.)

Mitäs muuta tänne... Olen ymmärtänyt mistä nimitys "juoksut" tulee. Se on harvase päivä kun minä juoksen tien toiselle puolelle naapuriin raahaamaan kuuroa ja sokeaa koiraa kotipihalle. Naapurissahan asuu Paavo. (Saksanmetsästysterrieri)

Työpäivät on sujuneet hyvin, Alma pärjäilee hyvin kotona - niin kauan kun riittää kenkiä järsittäväksi. Mun kengät on ehdottomia suosikkeja. Uusimmat syksykengät - vietävä suutariin, jos se keksisi, mitä tehdä sille järsitylle ylälaidalle. Vanhat lenkkarit, kantakuppi syöty. Superlon ei muuten sula koiran suolistossa, onneksi se on pureskeltu pieneksi muhjuksi. Ne olikin menossa roskiin. Mutta. Sitten paloi käämi. MUN PIKKUJOULUKENGÄT! Ei ne korkkarit täydelliset olleet, mutta pitkän etsinnän tulos. No toinen niistä on nyt järsitty. Oma vika. Olivat siinä korissa, mikä oli menossa vinttiin. Siitä se nappasi sen.

Kun sitten olin pelastanut perheen kengät koiran ulottumattomiin, joutui uhriksi pojan lippalakki. Se oli jo kesällä saanut vähän Alman vintage-käsittelyä (tiedättehän, sellaisia rispaantuneita lakkeja myydään kovaan hintaan), mutta nyt se on kyllä NIIN vintage, että ei enää kelpaa lapselle. No en voi kyllä vaatia, että pitäisi päässä lakkia, josta puuttuu puolet lippaa ja "hikinauhaa"...

Mutta muutenhan se on ihan lutuinen neiti. Käytiin koirakoulussa ja opittiin hyödyllisiä taitoja. Ne Alma osaa ihan hyvin SISÄLLÄ TALOSSA, mutta kissojen ja paavojen lähettyvillä unohtuu kaikki hihnassa kävelyt, luoksetulot ja paikallaanolot.

Sen sijaan (tennispallojen) noudon se on hoksannut ihan kiitettävästi. Tassua oppi antamaan 15 minuutissa. Mutta paljon on vielä opittavaa, puolin ja toisin.

(puoli tuntia mennyt ja juoksuhousut edelleen jalassa!)

Alma got her first heat. I've been struggling with these pants: first ones were too small. Second ones didn't stay on. Third ones got lost. Finally I managed to repair pants no. 2 with cable tie (you know, plastic tie that electricians use to fix anything). Now it seems that Alma can keep the pants on... We'll see. 

She's doing small mischief every day: eating my shoes (3 pair already!!) and when I finally saved our shoes, Alma found my son's baseball cap & ate that. Luckily we're having autumn and my son can wear skiing cap now, baseball cap is too cold for ears now! I keep convincing me she'll start behave as soon as she grows up... [buhahahahah]

One big problem is that she's started to run to our neighbours' yard. There lives Paavo, Deutscher Jagdterrier (male). I can't leave her on her own at all. There will be a big project with building fences on our garden next Summer!