Kuuhullu

Viikko sitten oli täysikuu. Sehän näkyi tässä perheessä repaleisina (aamu)yöunina. Hulina alkoi jo pari viikkoa sitten, kun kuu oli vasta nousemassa täyteen loistoonsa. Härökoira oli tavanomaistakin energisempi ja poukkoili sinne tänne ja ikkunasta toiseen ensin lintujen perässä ja sitten tietysti kissan perässä. Itseasiassa jo helmikuussa alkoi kissojen ja lintujen kanssa sekoilu. Sitten tietysti siitä on irronnut karvaa pienen villapaidan verran ja iloisesti eräänä aamuna tallasin pissalätäkköön.

Rajoitettuani päivittäistä liikkumatilaa ja etenkin kun pakkaset on nyt vihdoin hellittäneet, sisälle merkkailu on vähän rauhottunut. Kovien pakkasten aikaan, pari viikkoa sitten, olin jo ihan epätoivoinen. Back to the pentuaika.

No viime viikon täysikuu oli aivan hurjaa. Aamulla ylös 5-6 aikaan räyhäämään kissalle ja keskiviikkoaamuna 05 Alma yritti kaivautua esikoisen rumpusetin alle. Haettuani koiran pois sieltä noin kymmenettä kertaa päätin esitellä bassorummun alustaa, että siellä ei ihan oikeasti ole mitään mörköä, että anna olla jo. Olisi pitänyt uskoa koiraa. Jalkojeni välistä vilisti hiukan tokkurainen hiiri. Ja sitten siitä vilisti koira ja kohta kissa. Ja sen jälkeen ei kukaan enää nukkunut, koska koira ja kissa juoksivat ravia yläkerrassa hiiren perässä, pomppivat legolaatikoissa ja toinen haukkui, toinen naukui.

Siinä vaiheessa,  kun pakenin työmaalle, ei hiiri ollut vielä päässyt hengestään ja hulina jatkui. Ilmeisesti päivän aikana hiiri oli joko päässyt pakenemaan tai vaihtoehtoisesti nitistetty johonkin, koska meno oli vähän rauhoittunut.

Illalla koira oli kohtuullisen rauhallinen, mitä nyt ulvoi ja haukkui pihalla naapurin koirille, mutta simahti kuitenkin aika ajoissa yöunille. Vaihtoi jossain vaiheessa iltaa nukkumapaikkaa ja laskeutui mitä ilmeisemmin mikrokuituliinan päälle, koska mitään muuta järjellistä syytä kauheaan ulinaan en keksinyt. Reppana sai sähköiskun.

Tarkistin juuri, että edelliset juoksut on olleet lokakuun alussa. Voipi olla, että juoksut tekevät myös tuloaan.

Olen ihmetellyt tajutonta väsymystä, mutta nyt kun miettii, että olen koko viime viikon herännyt aamulla reilusti ennen kuutta, Alman ystävällisellä avustuksella, niin ei kait se ihme ole jos vähän väsyttää....

Ja mikä sen Alman herättää? Sekin selvisi viime viikolla. Ei se ole aamuaurinko. Se on se riivatun kissa, joka herää heti kun alkaa sarastaa ja tulee herättelemään muuta perhettä. Eli kissan kun sulkee kellariin niin saa nukkua muukin perhe. Arjen oivalluksia.

Edit 1.4. klo 07.00: Kas, juoksut päällä. Kaivettiin housut kaapista.