lauantai 7. marraskuuta 2015

Kootut riesat

LÄBlogi päivittyy huomattavasti hitaammin kuin Alman pentuaikana. Vähän sama ilmiö kuin lasten vauvakirjojen kanssa. Esikoisen kanssa kirjoitetaan pienimmätkin yksityiskohdat, kuopuksen kohdalla havahtuu jossain vaiheessa siihen, ettei vauvakirjaa juuri ole tullut päiviteltyä.

Tänään Leida on 7kk vanha. Vauva-aika on hujahtanut vauhdilla. Tietyllä tapaa on ollut helpompaa kuin Alman kanssa, koska suuri osa pennun energiasta kohdistuu toiseen koiraan. Alman kanssa ihminen oli leikkikaveri. Virtoja ei tarvitse erikseen lähteä ottamaan pois vaan koirat voi heittää pihalle riehumaan keskenään. 

Koirien tuhotyöt on olleet viimeaikoina keskustelun aiheena kun samanikäisten stabypentujen omistajat ovat tavanneet. Kyytiä on saaneet mm. Jalkalistat, sängynjalat ja nahkasohvat. Ei onneksi meillä. Alman pentuaikana kirjoittelin listaa tuhotöistä. Meni mm. useammat kengät. Leidan kohdalla voisi nyt koota ensimmäisen puolen vuoden ajalta tuhot: Ensinnäkin on todettava, että Alman pentuajasta viisastuneena kengät on meillä pidetty visusti pennun ulottumattomissa, joten ne ovat saaneet olla aika rauhassa ja uskaltaa jopa jättää kengät lattialle, ilman, että niihin kajotaan. 

Kyytiä sen sijaan ovat saaneet pahvilaatikot. Meillä kerätään esim. kissanruokalaatikoita puulieden eteen poltettavaksi. Siitä on kätevä varastaa laatikoita ja järsiä ja silputa niitä. Usein eteinen onkin meillä kuin paperisilppurin jäljiltä, kun Leida on tuhonnut milloin mitäkin pahvia. Viime viikkoina se on lähtenyt varastamaan myös mm. piimä- ja maitopurkkeja. Toisaalta käytän purkkeja ja laatikoita myös virikkeistämisessä. Saatan työpäivän ajaksi jättää johonkin puolihuolimattomasti kissanruokalaatikon tai maitopurkin, johon olen jemmannut koirannappuloita. Siinä on pennulle (tai Almalle) tekemistä hetkeksi. Mieluummin siivoan paperisilppuosotkua kuin teen pintaremppaa.

On meillä sitten muutakin riesaa pennusta. Se pahus kantelee sukkia. Noutoa en ole vielä onnistunut opettamaan, koska annettaessa se ei ota mitään suuhun. Sen sijaan salaa se käy pöllimässä pyykkikasasta (lähinnä minun) sukkia ja kantelee niitä eteiseen sekä piilottelee niitä eri paikkoihin. Jokin aika sitten sain sen itseteosta kiinni kuono täynnä sukkia hiippailemassa kohti eteistä. Tilanne on ristiriitainen: pitää kehua koiraa, kun se niin hienosti on noutanut, mutta toisaalta pitäisi torua, kun on käynyt sukkavarkaissa. 

Toinen vähän ällömpi varastelukohde on likaiset pikkuhousut, joita se myös mieluusti kantaa pyykkikasasta (niin, meillä on pesukoneen edessä semmonen kasa, mihin niitä likaisia pyykkejä heitellään... Ehkä ongelma ratkeaisi käyttämällä pyykkikoreja, mutta sehän ei ole laiskan ihmisen hommaa...). Pikkuhousuja sitten imeskellään. Yök. 

Eilen oltiin Leidan kanssa pentunäyttelyssä ja aamulla lähdin vähän vauhdilla ja koirantarvikelaatikko jäi lattialle. Illalla kotiin palattaessa en sitä enää muistanut. Tänä aamuna löysin tyhjän laatikon. Lapset löysivät olohuoneesta järsityn hiilitablettipurkin, jonka sisältöäkin oli maisteltu. Onneksi ei sen vaarallisempaa. Purkki on hankittu joskus Almaa odotettaessa eikä sitä oltu ikinä avattu. Toim.huom. Mitkään lapsilukkopurkit eivät pärjää koiran hampaille. 

Juu ja tosiaan Leidan kanssa on käyty parissa pentunäyttelyssä: ensimmäiset Lahdessa pari vkoa sitten, tuomari Joanna Pronin. Leida sai tosi hyvär arvostelut, tasapainoinen pentu, ainoa, missä oli toivomisen varaa oli liikkuminen "liikkuu halutessaan hyvin"... Leida pomppi kuin kenguru ja yritti napata hampailla minun hulmuavista jakunliepeistä kiinni... Tulos 2. sija ja KP. Eilen Helsingissä UMT pentunäyttelyssä Leida sijoittui kolmanneksi, ei KP:tä tällä kertaa. Rakenne kevyt kilpasiskoihin verrattuna, tuomari Perttu Stålberg kehui kuitenkin lihaskuntoa hyväksi. Itse olin tyytyväine. leidan esiintymiseen, vaikkei sitä oltukaan ehditty harjoitella tässä välissä ollenkaan.

Leida on kaiken kaikkiaan helppo motivoida niin kauan kuin ruokaa on tarjolla. Sen huomion saa aina lihapullalla (tai käytännössä millä tahansa herkulla). Aivan toista maata kuik Alma, joka jännittävässä tilanteessa ei suostu syömään mitään. 



Lahden pentunäyttely, kuvat Elli Pehkonen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heipat! Heitä terkkuja meille - uusiin kamuihin olisi mukava tutustua! ;)

Hey there! Drop us a line or two! It's always fun to meet new friends ;)