Long time no see...

Blogi on ollut aika hiljainen parisen (!!!) vuotta. Läppäri hajosi ja päivittäminen pädillä on hiukan työlästä. Syksyllä 2016 pääsin opiskelemaan erityisopettajaksi Jyväskylän yliopistoon, joten arki meni hyvin pitkälti opintojen, työn, perheen ja koirien kanssa, aikaa blogille ei oikein ole ollut.
Meidän kuvia voi löytää instagramista ja varmaankin jossain välissä pykään fb-sivut, koska siellä tulee notkuttua enemmän.

Rauhallisemmaksi tämä meno ei varmaan mene, kolmas koira Sandy muutti meille joulukuun lopussa. Leida on astutettu joulun alla ja siitä löytyy lisää tietoa Kennel Sandhill Chili’sin kautta.
Alman kanssa aloitellaan ensi viikolla nosework-kurssi ja Alma tuuraa Leidaa rally-tokossa toistaiseksi.

Tallinna 5.-6.3.2016

oho! Emäntä ja hömppä yllättivät itsensäkin: Tallinnan koirakasvattajien klubin näyttelyssä molempina päivinä Leida ROP JUK1 ERI SA SERT ja juniorivoittaja ja lauantaina vielä RYP4!

Vähän lähdettiin reissuun Kennel Sandhill Chili's Satu-Marjon kaveriksi hopsankeikkaa, Leida pärjäsi hienosti ja sai mainiot arvostelut!

Humua voi käydä kurkkaamassa FB:ssä Sandhill Chili's kennelin sivuilta https://www.facebook.com/sandhillchilis/

Kootut riesat

LÄBlogi päivittyy huomattavasti hitaammin kuin Alman pentuaikana. Vähän sama ilmiö kuin lasten vauvakirjojen kanssa. Esikoisen kanssa kirjoitetaan pienimmätkin yksityiskohdat, kuopuksen kohdalla havahtuu jossain vaiheessa siihen, ettei vauvakirjaa juuri ole tullut päiviteltyä.

Tänään Leida on 7kk vanha. Vauva-aika on hujahtanut vauhdilla. Tietyllä tapaa on ollut helpompaa kuin Alman kanssa, koska suuri osa pennun energiasta kohdistuu toiseen koiraan. Alman kanssa ihminen oli leikkikaveri. Virtoja ei tarvitse erikseen lähteä ottamaan pois vaan koirat voi heittää pihalle riehumaan keskenään. 

Koirien tuhotyöt on olleet viimeaikoina keskustelun aiheena kun samanikäisten stabypentujen omistajat ovat tavanneet. Kyytiä on saaneet mm. Jalkalistat, sängynjalat ja nahkasohvat. Ei onneksi meillä. Alman pentuaikana kirjoittelin listaa tuhotöistä. Meni mm. useammat kengät. Leidan kohdalla voisi nyt koota ensimmäisen puolen vuoden ajalta tuhot: Ensinnäkin on todettava, että Alman pentuajasta viisastuneena kengät on meillä pidetty visusti pennun ulottumattomissa, joten ne ovat saaneet olla aika rauhassa ja uskaltaa jopa jättää kengät lattialle, ilman, että niihin kajotaan. 

Kyytiä sen sijaan ovat saaneet pahvilaatikot. Meillä kerätään esim. kissanruokalaatikoita puulieden eteen poltettavaksi. Siitä on kätevä varastaa laatikoita ja järsiä ja silputa niitä. Usein eteinen onkin meillä kuin paperisilppurin jäljiltä, kun Leida on tuhonnut milloin mitäkin pahvia. Viime viikkoina se on lähtenyt varastamaan myös mm. piimä- ja maitopurkkeja. Toisaalta käytän purkkeja ja laatikoita myös virikkeistämisessä. Saatan työpäivän ajaksi jättää johonkin puolihuolimattomasti kissanruokalaatikon tai maitopurkin, johon olen jemmannut koirannappuloita. Siinä on pennulle (tai Almalle) tekemistä hetkeksi. Mieluummin siivoan paperisilppuosotkua kuin teen pintaremppaa.

On meillä sitten muutakin riesaa pennusta. Se pahus kantelee sukkia. Noutoa en ole vielä onnistunut opettamaan, koska annettaessa se ei ota mitään suuhun. Sen sijaan salaa se käy pöllimässä pyykkikasasta (lähinnä minun) sukkia ja kantelee niitä eteiseen sekä piilottelee niitä eri paikkoihin. Jokin aika sitten sain sen itseteosta kiinni kuono täynnä sukkia hiippailemassa kohti eteistä. Tilanne on ristiriitainen: pitää kehua koiraa, kun se niin hienosti on noutanut, mutta toisaalta pitäisi torua, kun on käynyt sukkavarkaissa. 

Toinen vähän ällömpi varastelukohde on likaiset pikkuhousut, joita se myös mieluusti kantaa pyykkikasasta (niin, meillä on pesukoneen edessä semmonen kasa, mihin niitä likaisia pyykkejä heitellään... Ehkä ongelma ratkeaisi käyttämällä pyykkikoreja, mutta sehän ei ole laiskan ihmisen hommaa...). Pikkuhousuja sitten imeskellään. Yök. 

Eilen oltiin Leidan kanssa pentunäyttelyssä ja aamulla lähdin vähän vauhdilla ja koirantarvikelaatikko jäi lattialle. Illalla kotiin palattaessa en sitä enää muistanut. Tänä aamuna löysin tyhjän laatikon. Lapset löysivät olohuoneesta järsityn hiilitablettipurkin, jonka sisältöäkin oli maisteltu. Onneksi ei sen vaarallisempaa. Purkki on hankittu joskus Almaa odotettaessa eikä sitä oltu ikinä avattu. Toim.huom. Mitkään lapsilukkopurkit eivät pärjää koiran hampaille. 

Juu ja tosiaan Leidan kanssa on käyty parissa pentunäyttelyssä: ensimmäiset Lahdessa pari vkoa sitten, tuomari Joanna Pronin. Leida sai tosi hyvär arvostelut, tasapainoinen pentu, ainoa, missä oli toivomisen varaa oli liikkuminen "liikkuu halutessaan hyvin"... Leida pomppi kuin kenguru ja yritti napata hampailla minun hulmuavista jakunliepeistä kiinni... Tulos 2. sija ja KP. Eilen Helsingissä UMT pentunäyttelyssä Leida sijoittui kolmanneksi, ei KP:tä tällä kertaa. Rakenne kevyt kilpasiskoihin verrattuna, tuomari Perttu Stålberg kehui kuitenkin lihaskuntoa hyväksi. Itse olin tyytyväine. leidan esiintymiseen, vaikkei sitä oltukaan ehditty harjoitella tässä välissä ollenkaan.

Leida on kaiken kaikkiaan helppo motivoida niin kauan kuin ruokaa on tarjolla. Sen huomion saa aina lihapullalla (tai käytännössä millä tahansa herkulla). Aivan toista maata kuik Alma, joka jännittävässä tilanteessa ei suostu syömään mitään. 

Lahden pentunäyttely, kuvat Elli Pehkonen.

No mitäs tänne, kummempia.

Normaalia akkalaumassa eloa.

Ei tähän nyt keksi mitään kuvaavaa otsikkoa...

Näköjään kerran heinäkuussa ja kerran elokuussa tuli päivitettyä blogia. Ei tässä vaan ehdi. Taloremppa on hissukseen työn alla ja kaksi koiraa totta tosiaan vie kaksinverroin aikaa, joka tuntuu lentävän siivillä, etenkin kesälomien jälkeen.

Pentu kasvaa. Se on jotenkin tosi erilainen kuin Alma, niin pentuna kuin koirana. Rohkea ja reipas pentu, joka ei pienistä hätkähdä (paukkua ei oikeen ole vielä kokeiltu, mutta ei ollut ukkosesta ainakaan millänsäkään). Hihnassa kulkemista ei oikeastaan ole tarvinut edes opettaa, se vaan kulkee. Ehkä se on ottanut mallia Almalta, joka nykyään kulkee tosi hienosti hihnassa. Toista se oli pentuaikana, kun käsi sojossa sai kulkea kylää ympäri vetojuhdan perässä. Tosin Leida on vasta 5kk että pahin on vielä edessä. Pahoja tapoja Leida on oppinut myös Almalta, kuten ihmisiä vasten hyppiminen ja autoja vasten hyppiminen. 

Sen sijaan peruskäytöstavat ja mukana kulkeminen sujuu aivan mallikkaasti. Siinä missä Alma oli pentukoulussa aikanaan ihan hepulissa eikä malttanut häiriöiden keskellä keskittyä mihinkään, Leida keskittyy todella hienosti etenkin nälkäisenä. Melkein mikä tahansa kelpaa (ruoka)palkaksi, Alman kanssa melkein mikään ei kelvannut. Tosin Leidan kanssa olen nyt jättänyt ennen pentukoulua ruuan väliin ja Leida saa ruuan (vaihdellen nappuloita/broilerinsydäntä) käytännössä palkaksi työskentelystä. 

Elokuun puolivälissä meillä oli hulinaviikonloppu, kun Kotkassa oli Kotkan Ruusu -näyttely. Alman kanssa osallistuttiin näyttelyyn ja yllättäin Alma oli ROP. Ryhmäkehissä ei sitten sijoitusta herunut, mutta viis siitä. ROP oli oikeastaan se salainen haave minulla, mutta en ikipäivänä uskonut sitä koskaan Alman kanssa saavuttavani, sen verran haastavaa itselle on ollut opetella näyttelyesittämistä ja toisaalta saada koira yhteistyöhön ja kolmanneksi olla itse jännittämättä kehässä. Uskomatonta, miten kipsiin itse menen kehässä.  

Leidan ja Leidan isän omistaja, Leidan isä Chili ja saman perheen kaksi muuta urosta (toinen pentu) tulivat meille ko. viikonlopuksi ja hulinaa riitti. Aluksi Alma oli vähän närkästynyt, että uroksia pyörii pitkin pihaa, mutta pikkuhiljaa tottui tilanteeseen. Lauantaina meille pärähti kylille tutut poikapennut Väpä & VIlho ja Väpän kasvattaja Aila (ks. Frisian Gem) kooiker Vonnen kanssa. 8 koiraa sinkoili parhaimmillaan pihalla. 

Vieraitten lähdettyä tehtiin koirien kanssa metsälenkki, jonka seurauksena nypittiin yli kymmenen juoksentelevaa punkkia koirista ja kaksi meikäläisestä. Hyi!!

Näyttelypäivä oli aurinkoinen ja sää mitä mahtavin. Leida oli mukana näyttelyalueella "turistina" mikä sujuikin Katariinanpuistossa ulkonäyttelyssä hienosti, pääsi vähän tutustumaan hulinaan. Juuri oli mennyt rokotusten varoaika umpeen. Sen sijaan kaveri & Vilhon veli, joka on pari viikkoa nuorempi, ei päässyt alueelle. Isäntä jäi autoon koiravahdiksi, rispektit hänelle!

Näyttelyssä esitin Leidan isän (ja hösäämiseksi se meni, kun jännitin ihan tuhottomasti), ERI kuitenkin, Alman kisaparina narttukehässä oli sisko-Nella ja sitten PU oli Hollannin muotovalio Frodo. Alma sai hyvät arvostelut kommentilla  "tänään kesäkarvassa" (sitähän tuomari ei tiennyt, että Alman tapauksessa karva on ympärivuotinen...).

Nyt siis on pikkuhiljaa palattu arkeen. Tai ainakin melkein... Almallahan on sitten TAAS valeraskaus. Maitoa pukkaa, jahtaa yökaudet mörköjä tai sitten läähättää sängyn vieressä. Viikko sitten käytiin silmätarkissa ja silmissä todettiin pistemäistä kaihia. Nämä kaikki yhdessä itseasiassa ovat vahvistaneet päätöstäni, että vien Alman nyt syksyllä steriloitavaksi. Sen verran tiheällä aikavälillä on nyt juoksut olleet ja rankka valeraskaus nyt jo kahteen kertaan saman vuoden sisällä on pienelle koiran nupille aika paljon, saatikka sitten meille ihmisille. Almaa ei kuitenkaan jalostukseen tulla käyttämään. Josko treenaaminenkin sitten alkaisi olla tasaisempaa: nyt mennään juoksukierron mukaan; ennen juoksuja innokasta tekemistä, juoksujen jälkeen EVVK vaihe ja näin valeraskausvaiheessa intoa tekemiseen löytyy, mutta keskittymiskykyä ja tarkkuutta sitten taas ei... Toisaalta itse alan jo osata ehkä ennustaa koiran mielentilaa...

Viime viikonloppuna käytiin näyttelyharkoissa ja pentutapaamisessa (isoilla koirilla ryyditettynä) ja huh, että oli vilskettä ja huisketta!!